Talouskurittajien pitää vähentää Lovecraftin lukemista

Talouskurittajien maailma on kuin toisinto H. P. Lovecraftin novelleista, missä talouskurijumalat isoavat syövereissään lisää talouskuriuhrauksia, heidän kunniakseen kirjoitetaan käsittämättömiä tekstejä jotka uhmaavat lukijan mielenterveyttä ja viimeistään tarinan lopussa joku tulee hulluksi. Malttamattomat eivät kuitenkaan jaksa odottaa loppuun asti, vaan tulevat hulluksi jo hyvissä ajoin säästääkseen aikaa. Vesa Vihriälän johtaman taloustieteilijöiden ryhmän taannoin julkistamassa raportissa korona-ajan haasteisiin ehdotettiin siis talouden kiristämistä ja tuntuvia sopeuttamiskeinoja muutaman vuoden päästä. Kaikille tämä ei kuitenkaan riitä. Niinpä esimerkiksi taloustieteen professori Matti Viren toteaa Suomen elvyttäneen koko viime vuosikymmenen ja että ”Talouspoliittisten suositusten osalta Vihriälän toimikunnan ajatuksenjuoksu muistuttaa turhan paljon sitä politiikkaa, mitä Suomessa on harjoitettu viimeiset kymmenen vuotta. Minusta jälki ei ole ollut kovin kehuttavaa.” Björn Wahlroos puolestaan ilmoittaa, että elvytys toimii huonosti ja että ”Runsaan kymmenen viime vuoden aikana meidän bruttokansantuotteen kasvu on ollut kuta kuinkin nolla, kun esimerkiksi Ruotsissa se on kasvanut noin 20 prosenttia”. Nämä ovat sikäli mielenkiintoisia toteamuksia, että niiden todenperäisyys voidaan itse asiassa tarkistaa ja Suomen ja Ruotsin linjaa on mahdollista verrata.

Arvioidessa talouspoliittisten linjausten kiristävyyttä/elvyttävyyttä on olennaista erottaa toisistaan suhdannevaihtelu ja päätösperäinen finanssipolitiikka. Suhdannevaihtelu riippuu pitkälti muiden toimista, kun taas päätösperäinen politiikka on hallituksen omissa käsissä; ainoastaan jälkimmäinen kuuluu linjausten elvyttävyyden arvioimiseen. Onneksemme OECD pitää kirjaa näistä mittareista (Economic Outlook Annex Table 32), mistä voimme siis tarkastaa Suomen ja Ruotsin harjoittamat linjat. Vuosien 2010-2015 välillä Ruotsin rakenteellinen tasapaino heikkeni 0,9 prosenttiyksikköä osuutena potentiaalisesta BKT:sta, kun taas Suomessa se vahvistui 1,7 prosenttiyksikköä (vahvistuminen tarkoittaa kiristämistä, heikkeneminen keventämistä). Nämä ovat siis päinvastaiset lähestymistavat. Samalla aikavälillä Ruotsin BKT kasvoi 10,7%, Suomen BKT taas 0,4%. Nämä ovat siis myös päinvastaiset lopputulokset. Jos haluaa sanoa, että Euroopassa tehtävät päätökset vaikuttavat huomattavasti Suomen kohtaloon (talouskurittajat pystyvät tekemään massiivista tuhoa myös siellä), niin mikäpä siinä, mutta se mitä tämän perusteella *ei* voi sanoa on, että Suomi elvytti koko viime vuosikymmenen tai että elvyttävä linja on Ruotsin esimerkin perusteella huono ajatus – nämä väitökset ovat yksinkertaisesti fantasiamaailmasta. Jälki todellakaan ”ei ole ollut kovin kehuttavaa”, mutta empiirisen maailman perusteella syyt näyttävät olevan päinvastaiset kuin mitä Wahlroos ja Viren ilmoittavat. Toisaalta ei tämä ole ennenkään ketään haitannut ja ainoastaan tulevaisuus näyttää ovatko tähdet oikeassa asennossa talouskurijumalien paluuta varten. Ia Cthulhu!

Ruotsin ja Suomen päätösperäisen finanssipolitiikan suunnat olivat käytännössä päinvastaiset 2010-luvun alkupuolella.

Toisaalta taas talouskurijumalilla on nälkä.

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/kaksi-hyytavaa-arviota-suomesta-vaihtoehtoja-ei-ole-kuin-yksi/a3fc8486-3f78-4507-86c5-1a6f9018676d

https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/162224

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/meeviren/vain-leikkauksia/

https://www.oecd.org/economy/outlook/economic-outlook-annex-tables.htm

http://www.labour.fi/ty/tylehti/talous-yhteiskunta-22016/talouden-finnkampen/

https://meta-punk.com/2016/11/08/public-service-announcement-vote-cthulhu/

Sääntöjen muuttaminen suosimaan rikkaita haittaa kaikkia

Harvoin kuluu montaa päivää ilman jonkun tahon ilmoitusta, että palkkoja ei voi nostaa koska siihen ei ole varaa, ilmaiseksi tehtäviä kiky-tunteja ei voi poistaa koska siihen ei ole varaa ja työllisyyttä on parannettava antamalla keppiä, koska muuhun ei ole varaa. Samaan aikaan Björn Wahlroos tunnetusti ilmoitti, että omistus- ja yritysveroja tulisi keventää huomattavasti. Perussuomalaisten ”Tampereen Trumpin” Veikko Vallinin mukaan itse asiassa nykymuotoinen yritysvero pitäisi kokonaisuudessaan heittää mäkeen. Samoin hallituksessa Keskusta ja RKP blokkaavat veroedun poistamista, jonka seurauksena listaamattomien yritysten osingoista maksettu efektiivinen veroprosentti on 150000 euroon asti ainoastaan 7,5.

Oletetusti näiden toimien/vaatimusten perusteena on, että ne lisäävät/pitävät yllä investointeja parantamalla yritysten rahoitusasemaa (mitään muuta kansantalouden kannalta järkevää syytä on vaikea keksiä). Tämä on mielenkiintoinen oletus, koska kuten PwC:n Kauko Storbacka Talouselämälle ilmoittaa ”vuosien [rahallisen] elvytyspolitiikan seurauksena valtavasti rahaa etsii markkinoilta edelleen sijoituskohteita” ja jatkaa toteamalla yrityskauppoihin liittyen että ”markkinoilla on niin paljon rahaa liikkeellä, että pakko sitä on jonnekin tunkea.” Näkemystä rahoituksen suoranaisesta ylitarjonnasta markkinoilla tukee myös se, että yritysten rahoitustulos (se rahamäärä, joka on käytössä yrityksen velkojen lyhentämiseen, investointeihin ja voitonjakoon) on noussut vuoden 2013 n. 21 miljardista vuoden 2017 n. 42 miljardiin ja esim. teollisuuden kohdalla on jo palattu finanssikriisiä edeltäviin lukuihin. Vaikka investoinnit eivät olekaan seuranneet perässä, on minulle kuitenkin kerrottu, että jos esim. yritysveroa alennetaan entisestään, alkaa homma jossain vaiheessa toimia. Selitetäänpä miksi ei ala.

Markkinat koostuvat sekä kysynnästä että tarjonnasta ja jos joudutaan ongelmiin (kuten investointien hiljaisuuteen), on olennaista katsoa kummalla puolella vika on. Edellä esitetyt toimet ovat kaikki tarjontaan suunnattuja ratkaisuja ja voivat edes potentiaalisesti toimia, jos ongelma on tarjonnassa – historiallisen matalat korot ja valtava määrä pääomaa markkinoilla viittaavat kuitenkin päinvastaiseen. Jos ongelma sen sijaan on riittämättömässä kysynnässä kuten esim. pysyvästi matala inflaatio vihjaa (hinnat eivät nouse, koska kysyntää ei ole tarpeeksi verrattuna tarjontaan), ovat yllä kuvatut toimet itse asiassa haitallisia. Näin siksi, että ne ohjaavat enemmän vaurautta ylöspäin (esim. pörssiosakkeista varakkain kymmenys omistaa 84% ja listaamattomien yritysten osakkeista 90%) ja varakkaat kuluttavat tuloistaan vähemmän kuin muut, mikä vähentää kysyntää entisestään. Asiaan voisi puuttua lakkaamalla muuttamasta sääntöjä rikkaita suosiviksi ja puuttumalla jo olemassa oleviin epäkohtiin (kuten listaamattomien yritysten porsaanreikään), mutta tässä on tietenkin se ongelma, että rikkaat pitävät itseään suosivista säännöistä (siksi niitä on sellaisiksi muutettu) ja heidän äänensä kuuluu huomattavasti lujempaa kuin kaikkien muiden. Henkeä ei siis kannata pidätellä.

Teollisuuden rahoitustulos on jo palannut vuoden 2007 tasolle.

Investoinnit eivät ole seuranneet yritysten rahoitustuloksen kehitystä.

Vuonna 2013 rahoitustulos oli 21,2 miljardia.

https://www.talouselama.fi/uutiset/yrityskauppasyklin-viimeinen-vaihe-kaynnissa-rahaa-on-niin-paljon-etta-jonnekin-se-pitaa-tunkea/d7f10d43-5c54-46c1-b04c-f13e85c31acb

https://yle.fi/uutiset/3-11029626

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006239335.html

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006266287.html

https://tilastokeskus.fi/til/yrti/2014/yrti_2014_2015-12-18_kat_001_fi.html

https://tilastokeskus.fi/til/yrti/2017/yrti_2017_2018-12-18_kat_001_fi.html

https://www.stat.fi/til/vtutk/2016/vtutk_2016_2018-06-05_kat_003_fi.html

Björn Wahlroos haluaa valtion interventioita rikkaiden hyväksi mutta ei köyhien

Björn Wahlroos kertoo uudessa kirjassaan, mikä Suomessa on pilalla ja esittää ehdotuksia asioiden korjaamiseksi. Talouden alalla nämä ehdotukset voi tiivistää kolmeen kohtaan 1) omistus- ja yritysveroja tulisi keventää huomattavasti (verotuksen painopistettä siis siirrettävä ylhäältä alas) 2) työehtosopimusten yleissitovuudesta on päästävä eroon (työntekijöillä siis liikaa neuvotteluvoimaa) 3) sosiaaliturvaa on alennettava (työttömillä siis liikaa neuvotteluvoimaa). Joku saattoi jo huomata, että näiden ehdotusten yhteinen piirre on siirtää tulonjakoa suosimaan yläpäässä olevia (mikä ei Nallelta ole erityisen yllättävää), mutta fantastisinta tässä on sekä Nallen että Ylen näistä näkemyksistä vetämä johtopäätös: ”Wahlroos kaipaa siis kepeämpiä rakenteita, ’pienempää valtiota’, eli lisää toimintavapautta markkinoille.” Nalle luettelee siis läjän interventioita, joita hän haluaisi valtion tekevän markkinoille, mistä seuraa johtopäätös, että Nalle kaipaa vähemmän valtion interventioita markkinoille (pienempää valtiota). On ymmärrettävää, että Nalle yms. tahot haluavat esittää omat interventionsa ei-interventioina (niitä on silloin helpompi myydä), mutta toimittajien jotka kokevat näin sekavan logiikan uskottavaksi pitää vähentää meskaliinin käyttöään. Selitetäänpä taas perusasioita.

Tästä kaikki voivat olla samaa mieltä: missä tahansa markkinat operoivat, ne operoivat siellä aina joidenkin sääntöjen pohjalta ja ilman sääntöjä ei ole markkinoita, vaan pelkkää kaaosta. Nämä säännöt voidaan sitten laittaa niin, että ne ohjaavat enemmän vaurautta huipulle ja vähemmän kaikille muille (kuten Nalle haluaa) tai sitten tämä voidaan jättää tekemättä – mikään luonnonvoima ei kuitenkaan pakota kumpaakaan suuntaan. Toisessa Ylen jutussa Nalle mainitsee, että varallisuuserojen kasvu johtuu ihmisten erilaisesta tuottavuudesta (ei siis rikkaita suosivista sääntöjen muutoksista) ja mainitsee esimerkkinä Bill Gatesin. Gates on epäilemättä IT-alan pioneeri, mutta syy hänen statukseensa miljardöörinä on patentti- ja tekijänoikeusjärjestelmä, ei tuottavuus. Patentit ovat valtion takaamia yksityisiä monopoleja, jotka sallivat omistajansa (kuten Microsoftin) veloittaa huomattavasti suurempia hintoja kuin mitä vapailla markkinoilla olisi mahdollista, eli ne ovat itse asiassa protektionismia ja vapaiden markkinoiden vastakohta. Toisena esimerkkinä mainittakoon pankkisektori (josta Nalle Nordean hallituksen ex-johtajanakin tietää), missä tutkimuksesta riippuen 100-55% suurten pankkien voittomarginaalista tulee valtioiden antamasta ”liian-suuri-kaatumaan” -takuusta. Jälleen tällä ei siis ole mitään tekemistä tuottavuuden tai markkinoiden kanssa ja Nalle & kump. eivät suosi markkinoita sen enempää kuin kukaan muukaan, vaan heidän ainoa meriittinsä on halu virittää säännöt suosimaan varakkaita kaikkien muiden kustannuksella.

"Liian-suuri-kaatumaan" -takuun arvo IMF:n mukaan systeemisesti tärkeiksi määritellyissä pankeissa mitattuna miljardeissa dollareissa. Kuten näkyy, arvo on huomattavan suuri kaikkialla teollisessa maailmassa, mutta euroalueella itse asiassa niin massiivinen, ettei se mahdu edes samaan skaalaan muiden kanssa (vihreä leikattu pylväs oikealla).

https://yle.fi/uutiset/3-11029626

https://yle.fi/uutiset/3-11031580

https://www.philippelamberts.eu/wp-content/uploads/2014/01/ImplicitSubsidy-of-Banking-sector_Greens-in-the-EP-study_January-2014.pdf

http://archive.riksbank.se/Upload/Rapporter/2011/rap_appropriate_capital_ratio_in_major_swedish_banks_111206_eng.pdf

https://www.imf.org/en/News/Articles/2015/09/28/04/53/sopol033114a

(Rahalla) Siunattu hulluus

Tuskin kuluu päivääkään, että TV-ruudussa tai lehtien palstoilla Jari Sarasvuo, Kari Stadigh tai joku muu miljonääri valittelee, kuinka Suomessa ei saa yrittää tai menestyä ja rikkaat ovat jatkuvan ajojahdin kohteena. Samaan aikaan Björn Wahlroos kerkesi taas viime kuun lopulla ilmoittamaan, että matalapalkkatyötä on lisättävä, jotta voidaan torjua köyhälistön syntyä.[1] Samoilla linjoilla on esimerkiksi Perheyritystenliiton toimitusjohtaja Liisa Mörttinen,[2] jonka mukaan palkkojen lasku lisää työllisyyttä ja Kokoomus luonnollisesti peräänkuuluttaa tuloerojen kasvattamista, koska se luo hyvinvointia. [3] Logiikka on siis, että jos annetaan miljonääreille enemmän ja samalla lasketaan muiden palkkoja sekä lisätään niiden määrää, jotka tekevät matalapalkkatöitä, niin torjutaan köyhälistön syntyä ja lisätään hyvinvointia.

Oli päättelyn pätevyydestä mitä mieltä tahansa, niin näillä linjoilla on kyllä jo hyvän aikaa tallattu. Työehtosopimusten piirissä matalinta palkkaa maksetaan maaseutuelinkeinojen aloittelevalle työntekijälle 8,16 euron edestä. Sopimuksettomilla aloilla tilanne on tietysti turvattomampi ja itse asiassa suomalaisen katsotaan olevan lain mukaan töissä, jos palkka on 6,82 euroa tunnissa ja 1173 kuukaudessa.[4] Noin 40 000 työntekijää työskenteleekin alle 10 euron tuntipalkalla.[5] Tämäkään ei toki riitä ja juuri viime viikolla tuli ilmi, että juristifirmat teetättävät opiskelijoilla ilmaisia töitä ja uhkailevat heidät hiljaisiksi.[6] Palkatonta työtä tekevätkin itse asiassa jo kymmenet tuhannet suomalaiset kuntouttavan työtoiminnan nimikkeellä.[7] Toimivaa talouslinjaa on ehditty jo toteuttaa siinä määrin, että 12 % suomalaisista on suhteellisessa köyhyydessä ja 8 %, eli noin 440 000 elää alle minimibudjetin.[8] Itsenäisyyttä suunnittelevat skotit kerkesivät jo kauhistua Helsingin leipäjonoista todeten, että tästä voi oppia kuinka asioita ei kannata tehdä.[9]

Samalla yritysjohtajien palkat nousivat taas tänä vuonna uuteen ennätykseen ja toimitusjohtajan palkka on tällä hetkellä noin 26-kertaa suurempi kuin keskiverto rivityöläisen.[10] Koska palkalla, bonuksilla ja optioilla ei kuitenkaan tule toimeen, niin onneksi valtio sentään harjoittaa sosialismia rikkaille ja esimerkiksi Suomen rikkain mies Antti Herlin sai viime vuonna maataloustukia 304 306 euroa ja Björn Wahlroos puolestaan noin 240 000 euroa.[11] Koneen pääomistajana Herlin sai myös viime vuonna osinkoja yrityksestään 160,7 miljoonaa euroa, mutta yritysjärjestelyjen ansiosta maksoi näistä veroa vain 7,5 miljoonaa euroa, eli käytännön veroprosentiksi muodostui 4,7.[12] Mutta mikään ei riitä, rikkaat tarvitsevat lisää verohelpotuksia ja kaikki muut vyön kiristystä. Valopilkkuna työttömien meressä näkyykin se seikka, että miljonäärien määrä on sentään edelleen jatkanut kasvuaan taantumasta huolimatta ja esimerkiksi siinä missä vuonna 2009 täällä oli miljonäärejä 22 400,[13] niin vuonna 2015 heitä olikin jo 49 200, eli kasvua oli noin 55 %. Rahaa siis ilmeisesti kyllä on, mutta kyse on vain siitä, kenelle se ohjataan. Kiinnostuneille kerrottakoon vielä, että yli 24-metristen luksusjahtien myynti nousi myös vuonna 2015 kaikkien iloksi 40 % edellisvuodesta.[14]

Samalla siis kun työläisiä ja työttömiä kepitetään lain voimalla esimerkiksi lyhentämällä ansiosidonnaisen kestoa,[15] niin pääministeri Sipilä on puolestaan yritysjohtajien kohdalla valinnut päinvastaisen lähestymistavan ja pyytelee näiltä, että josko viitsisivät vapaaehtoisesti alentaa omia palkkojaan.[16] Kaikille yllätyksenä Sipilän huutoihin vastaa ehkä korkeintaan kaiku ja syytä tähän voi jokainen miettiä omalla kohdallaan, mutta yhden sellaisen antaa uusi Australialainen tutkimus, jonka mukaan 21 % yritysjohdosta on psykopaatteja. Jälleen kerran tämä ei siis tietenkään tarkoita, että paikallisen kyläkioskin pitäjä on psykopaatti, vaan vihjaa siihen suuntaan, että kyläkioskinpitäjä on kyläkioskinpitäjä eikä suuryrityksen johtaja juuri siksi, ettei hän omaa oikeanlaisia ”arvoja” sekä mielenlaatua noustakseen huipulle. Toki myös 21 % on vähemmistö, mutta se antaa kuvan siitä millaiset luonteenpiirteet ovat instituutionaalisella tasolla hyödyllisiä yritysmaailmassa, sillä perusväestön kohdalla psykopaattien osuus on vain 1 %.[17] Valtiotakin pitäisi kuulemma nykyään hoitaa niin kuin yritystä ja mainittakoon tähän loppuun vielä ihan kuriositeettina, että esimerkiksi istuvassa hallituksessa löytyy useampia pitkän linjan yritysmaailman edustajia korkeista asemista. Maailma on täynnä outoja sattumia.

---

[1] http://yle.fi/uutiset/3-9246332

[2] http://yle.fi/uutiset/3-9221255

[3] https://www.uusisuomi.fi/raha/163014-susanna-koski-sanoo-suoraan-tvssa-suuremmat-tuloerot-suomeen

[4] http://yle.fi/uutiset/3-9239696

[5] http://www.hs.fi/kotimaa/a1475035156167

[6] http://yle.fi/uutiset/3-9282738

[7] https://longplay.fi/single/ilmaista-tyota-tarjolla

[8] http://yle.fi/uutiset/3-9255173

[9] https://povertyalliance.wordpress.com/2016/10/18/food-aid-in-finland-learning-from-a-nordic-welfare-state/

[10] http://www.hs.fi/talous/a1459488690318

[11] http://www.mtv.fi/uutiset/talous/artikkeli/antti-herlinin-maataloustukisumma-pompsahti-wahlroosin-tuki-ennallaan/4897784

[12] http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/07/8-miljardin-porssiosingoista-veroja-alle-400-miljoonaa

[13] http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/art-2000001715894.html?posted=1&n=4#messageSent

[14] http://www.hs.fi/talous/a1457233345895

[15] http://yle.fi/uutiset/3-9296006

[16] http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/paaministeri-vetosi-kovapalkkaisiin-johtajiin-alentakaa-palkkojanne-kikyn-hengessa/6058638

[17] http://www.telegraph.co.uk/news/2016/09/13/1-in-5-ceos-are-psychopaths-australian-study-finds/

Nottinghamin sheriffit

Syyskuussa Björn Wahlroos totesi isällisesti, että toimeen tuleminen työstä maksetulla palkalla ei ole realistinen ajatus.[1] Samoin Juhana Vartiainen (kok.) ilmoitti, että 6e/h palkkakokeilu rakennusalalla ei ole keneltäkään pois.[2] Vasemmistoliitto Li Andersonin johdolla puolestaan nosti esille ehdotuksen lakisääteisestä 10e/h minimipalkkasta työntekijöille.[3] Ainoastaan viimeisin näistä ammuttiin alas absurdina haihatteluna.

Ajattelun logiikkana on siis, että vaikka yhteiskunnan tuottavuus ja vauraus jatkavat kasvuaan (hitaasti, mutta silti), niin jatkuvasti yhä pienempi pala piiraasta kuuluu niille, jotka tekevät varsinaiset työt. Palkkoja pitää joko laskea tai vähintäänkään niitä ei saa korottaa. Käänteisesti tämä tietenkin myös tarkoittaa johtoportaan sekä omistajien osuuden kasvua ja luonnollisesti riippumatta siitä kasvaako tuottavuus sillä puolella vai ei. Ehkäpä kyseessä onkin jo syntymäoikeus. Joka tapauksessa olennaisinta tämän kirjoituksen kannalta on se, onko palkkojen polkemista ehkäisevä minimipalkka haihattelua, vai pitääkö suomalaisen työntekijän lähteä kilpajuoksuun pohjalle, jonka lopussa odottaa Itä-Aasialainen orjayhteiskunta?

Minimipalkkaan kohdistetusta kritiikistä on ensin todettava, että vielä järjellisyyden tällä puolella olevia ihmisiä ei tietenkään liikuta piirun vertaa se kuka ehdotuksen teki. Oli Andersonista ja Vasemmistoliitosta henkilökohtaisesti mitä mieltä tahansa, niin vakavamieliset ihmiset tietenkin arvioivat argumentit niiden sisällön perusteella, ei esittäjän. Otetaan siis ensin esille minimipalkan potentiaalinen vaikutus pienyrittäjien asemaan työllistäjinä, mikä toki ainakin periaatteessa on ongelmallinen johtuen mahdollisista kustannusten nousuista. Kuitenkaan niille, jotka ovat sitä mieltä, että sekä yrittäjien että heidän työntekijöidensä tulisi saada elinkelpoinen korvaus toimistaan, ratkaisu ei itse asiassa vaadi kovin syvällistä ajattelua ja tässä nyt vain yksi ehdotus: nostetaan arvonlisäverollisen myynnin alarajaa. Nykyisin yritykset joiden tilikauden liikevaihto on alle 10000 euroa ovat vapautettuja arvonlisäveron maksusta,[4] mutta nostamalla tätä rajaa esimerkiksi 20000 euroon voitaisiin tukea paitsi näitä liikkeenharjoittajia, niin myös mahdollistaa vähintään sen kymmenen euron tuntipalkan maksamisen heidän työntekijöilleen ilman vaaraa yrityksen toiminnan muuttumisesta tappiolliseksi. Toisin kuin esimerkiksi yhteisöveron (yritysveron) yleinen laskeminen, tämä muutos kohdistuisi myös pelkästään niille, jotka sitä tarvitsevat ja jättäisi vakavaraiset suuryritykset verohelpotuksen ulkopuolelle. Muunlaisetkin vastaavat toimet ovat toki mahdollisia, mutta pointti oli siis, että pienyrittäjien asemaan vetoaminen on vähintäänkin virheellistä, ellei jopa valheellista, sillä tätä asemaa voidaan korjata poliittisilla toimilla, joiden ainoa este on kysymys siitä kenen palveluksessa hallitus haluaa toimia ja kenen ei.

Markkinafundamentalistit toteavat minimipalkkaan tietenkin, että se heikentää kilpailukykyä, mikä jälleen kerran on mahdollisesti periaatteessa totta, mutta käytännössä vähemmän totta ja itseasiassa Suomessa palkan suhteelliset työnantajakulut jäävät alle EU-keskiarvon.[5] Lisäksi kuten minimipalkan vastustajat itsekin toteavat, niin sen vaikutus olisi suurin juuri edellä mainittuihin pienyrityksiin,[6] jotka eivät tunnetusti juuri osallistu vientiin (Suomen viennistä 85 % on suuryritysten tekemää[7]), mikä siis tarkoittaa käytännössä sitä, että minimipalkan vaikutus viennin kilpailukykyyn olisi parhaimmillaankin marginaalinen. Edellä kirjoitetun pohjalta voimme päätellä siis, että a) Suomen palkkakustannukset eivät ole millään lailla kuormittavalla tasolla kilpailukyvyn suhteen ja b) minimipalkka ei tätä asemaa juuri muuta, jos ollenkaan.

Yleisemmin tähän vielä todettakoon, että markkinaperiaatteita tunnutaan taas soveltavan epäilyttävän selektiivisesti ja oletuksena on siis, että vähäväkinen ja harvaan asuttu Suomi pystyy kilpailemaan palkkojen alentamisessa Itä-Euroopan tai puhumattakaan kehitysmaiden halpatyövoiman kanssa. Rationaalisempi lähtökohta olisi tietenkin pyrkiä pelaamaan mahdollisimman paljon omilla vahvuuksillaan, joita Suomen tapauksessa ovat esimerkiksi terve, hyvin koulutettu väestö ja korkean teknologian infrastruktuuri. Näiden vahvuuksien tukeminen ei tietenkään tunnu hallitusta juuri kiinnostavan ja ainakin koulutuksen kohdalla kyse on suorastaan päinvastaisesta jopa siinä määrin, että Elinkeinoelämän Keskusliittokin toivoisi jäitä hattuun.[8] Ilmeisesti hallituksessa on lopulta tultu siihen tulokseen, ettei siellä viitsitä enää teeskennellä edes markkinaehtoisuutta, vaan hyvinvointivaltion alasajoa jatketaan tästä lähtien ihan vaan periaatteelliselta pohjalta.

Kolmas kritiikin osa-alue liittyy työmarkkinaosapuoliin ja niiden väliseen sopimiseen. Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas kirjoittaa: ”Lainsäätäjän ryhtyminen vähimmäispalkkojen määrittelijäksi romuttaisi yleissitovuusjärjestelmän.”[9] Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) puolestaan toteaa, että mini­mi­tun­ti­pal­kasta keskus­te­le­minen ei ole ajankohtaista, ellei samalla olla valmiita puuttumaan työeh­to­so­pi­musten yleis­si­to­vuu­teen. Tällaisista kommenteista nousee tietenkin kysymys ”miksi”? Miksi valtion takaama minimipalkka kaikille työntekijöille vaikuttaisi millään tavalla yleissitovuuteen, jos kaikki muut työmarkkinasopimuksiin ja niiden neuvottelemiseen liittyvät seikat pidettäisiin ennallaan? Tähän ei ole kuulunut vastauksia, mikä pistää normaalin ihmisen epäilemään, että rationaalisia sellaisia ei ehkä ole olemassakaan. Joka tapauksessa edellä esitettyjen seikkojen pohjalta näyttäisi pääasiassa siltä, että edes minimaalisten tulojen takaaminen suomaisille työntekijöille kaatuu ainoastaan kiinnostuksen puutteeseen, sillä ainakin tähän mennessä esitetyt vasta-argumentit näyttäisivät pyörivän akselilla ideologinen huuhaa vastaan tarkoituksellinen harhaanjohtaminen/tietämättömyys.

---

[1] http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001260159.html

[2] http://yle.fi/uutiset/3-9167810

[3] http://yle.fi/uutiset/3-9172080

[4] https://www.vero.fi/fi-FI/Yritys_ja_yhteisoasiakkaat/Arvonlisaverotus/Arvonlisaveron_alarajahuojennus(11826)

[5] http://www.talouselama.fi/uutiset/jopa-saksankin-ohi-suomalaisen-tyon-tuottavuudesta-paljastuu-yllatys-6000605

[6] http://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6%2F3%2F154883%2Fca3cbf3d14&utm_campaign=shareaholic&utm_medium=twitter&utm_source=socialnetwork

[7] http://www.tulli.fi/fi/suomen_tulli/ulkomaankauppatilastot/tilastot/yritykset/

[8] https://ek.fi/ajankohtaista/tiedotteet/2016/08/16/ek-valtiovarainministerion-esittamat-uudet-koulutusleikkaukset-torjuttava/

[9] https://kossi.rakennusliitto.fi/blogi/ajatus-on-vain-ajatus/