Iltalehden hatara ote todellisuudesta herpaantuu yhä pahemmin

Iltalehden pääkirjoitusten edessä välillä mieleen hiipii ajatus, että raamatun lauseella ”kansa joka pimeydessä vaeltaa” viitattiin ennakoivasti IL:n toimitukseen. Niinpä Juha Keskinen kirjoittaa: ”Valtiovarainministeri Lintilä lupaa hallituksen esittelevän budjettiriihen yhteydessä tehokkaita toimia työllisyyden parantamiseksi […] Maailman talousuutisia katsellessa on kuitenkin hyvä kysyä, onko hallituksen linjaus menojen kasvattamisesta ja velanoton lisäämisestä oikein harkittu.” Yksinkertainen vastaus on kyllä. Tiedän että IL ja kumppanit rakastavat lietsoa tästä moraalipaniikkia (velka paha, säästäminen hyvä), mutta valtionvelka on lähes puhtaasti tekninen kysymys: jos talous hidastuu, pitää stimuloida lisäämällä kysyntää (pyörittää suurempaa alijäämää), jos se uhkaa ylikuumeta, pitää kysyntää vähentää (tasapainottaa budjettia). Budjetin tasapainottamisesta jatkuvasti vinkuvat eivät ole moraalisia, he ovat yksinkertaisesti tomppeleita. Koska Suomen työmarkkinoilla myös selkeästi on pulaa työvoiman kysynnästä (palkkakilpailu matalaa), on sen lisääminen itse asiassa tehokkain mahdollinen työllisyystoimi.

Monimukaisempi vastaus on vielä jyrkempi kyllä. Velanottoa vastaan puhuvat luonnollisesti sen aiheuttamat mahdolliset kustannukset, eli käytännössä maksetut korot. Heinäkuussa Suomen valtion kymmenvuotisen lainan jälkimarkkinakorko painui negatiiviseksi ja viime viikolla näin kävi kolmenkymmentävuotisellekin lainalle – valtiolle siis tällä hetkellä maksettaisiin siitä hyvästä, että se ottaisi lainaa. Tiedän että IL:n ym. tahojen jatkuva velkariekkuminen on tehnyt järkevästä talouspolitiikasta lähes mahdotonta, mutta budjetin pitäisi itse asiassa tukea työvoiman kysyntää voimakkaammin suuremman alijäämän kautta ja esim. suunnitellut 3 miljardin tulevaisuusinvestoinnit pitäisi rahoittaa ilmaisella velalla, ei myymällä valtion omaisuutta.

IL ei myöskään tunnu ymmärtävän kauppaa: ”Saksan talouskasvu on jumiutunut pyörimään nollan ympärillä […] Saksan talousvaikeudet vaikuttavat Suomeen niin suoraan kuin myös muun Euroopan kautta.” Saksa on viimeiset 10v pyörittänyt valtavaa vientiylijäämää muuta Eurooppaa (myös Suomea) vastaan ja Saksan ylijäämä tarkoittaa muiden alijäämää (tämän on määritelmällinen kysymys – jos joku haluaa pyörittää vientiylijäämää, on jonkun muun pyöritettävä sama määrä alijäämää), mikä puolestaan tarkoittaa heikompaa kotimaista kysyntää ja kasvua. Jos kauppasota ym. kehityskulut pakottavat Saksaa kasvattamaan kotimaista kulutustaan esim. palkankorotusten muodossa (mitä näyttäisi jo tapahtuvan) tai valtion investoinneilla, on tämä itse asiassa fantastisia uutisia Suomelle ja muulle Euroopalle, ei katastrofi. Välillä tuntuu kuin IL olisi matkustanut johonkin rinnakkaistodellisuuteen, missä kaikki on päinvastoin kuin täällä ja sitten raportoisi meille tämän päinvastoin-maailman tapahtumista.

Valtionlainojen korot ovat miinuksella. Velkahysteerikoita ei kiinnosta.

https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/7877bb76-8a49-47fe-a6a6-1097009e975a

https://yle.fi/uutiset/3-10913659

https://tulli.fi/documents/2912305/4762055/Ulkomaankauppa+2018+Taskutilasto/be821143-2a6b-ec75-0eef-0aa296e97f60/Ulkomaankauppa+2018+Taskutilasto.pdf

https://blogs.helsinki.fi/talouttajahistoriaa/2019/08/20/vaarana-varovaisuus/

https://www.imf.org/external/pubs/ft/weo/2019/01/weodata/weorept.aspx?pr.x=25&pr.y=12&sy=2008&ey=2024&scsm=1&ssd=1&sort=country&ds=.&br=1&c=134&s=LUR%2CBCA_NGDPD&grp=0&a=

Rakennetyöttömyydestä valittajat eivät osaa päättää missä sen piste sijaitsee

Harvoin kuluu päivää ilman että joku haikailee Sipilän hallituksen perään ja ohjeistaa Rinteen hallitusta seuraamaan sen esimerkkiä tai muuten ei hyvä heilu. Niinpä Etlan ex-toimitusjohtaja Vesa Vihriäläkin taannoin ilmoitti, että työmarkkinoilla nyt vain on pakko tehdä ikäviä toimia kuten ”etuuksien heikennyksiä, tukien ehdollisuuden kiristyksiä, jne.” Miksi näitä on tehtävä? Vihriälä selittää blogissaan että ”työvoima on talouden nykyisten rakenteiden vallitessa suurin piirtein täyskäytössä eli työllisyyden kasvua rajoittaa pikemminkin tarjonta kuin kysyntä.” Niinpä niin.

Vihriälä siis kokee, että työllisyysnumerot ovat törmänneet rakenteelliseen pisteeseensä ja tämän takia lakanneet liikkumasta parempaan suuntaan. Rakennetyöttömyys siis tarkoittaa pistettä, jonka alapuolelle työttömyys ei oletetusti voi laskea ilman että työmarkkinoiden kasvava kireys vahvistaa työntekijöiden neuvotteluvoimaa siinä määrin, että palkkojen nousu alkaa voimakkaasti kasvattaa inflaatiota palkkojen alkaessa siirtyä hintoihin – tämän takia työttömyyttä ei voida oletetusti vähentää lisäämällä kysyntää työvoimasta, vaan ainoastaan tarjontaa. Tätä samaa argumenttia minä olen saanut lukea joka ainoa päivä viimeiset 10v, siis myös silloin kun työttömyys kasvoi 9,5%:in vuonna 2015, mistä voimme päätellä ainakin yhden asian: ihmiset jotka nyt ilmoittavat rakennetyöttömyyden pisteen olevan tämän hetkinen 6,5% työttömyys, olivat viimeiset 10v joka päivä väärässä, koska työttömyys pystyi selvästi laskeutumaan ainakin 3% alemmaksi ilman inflaatiopaineita.

Tämä myös tarkoittaa, että pelkästään vuonna 2015 minimissään 85 000 ihmistä oli työttömänä rakennetyöttömyysporukan inkompetenssin takia (työvoima yhteensä = 2,85 miljoonaa, 3% tästä = 85 000). Koska pohjainflaatio oli heinäkuussa edelleen vaivaiset 0,6% (ja trendittämässä jälleen alaspäin), voimme itse asiassa todeta, että rakennetyöttömyyden raja on jossain selkeästi nykyisen pisteen alapuolella ja ongelma ei edelleenkään ole työvoiman tarjonta, vaan kysyntä. Toisaalta mitä tahansa työttömyysasteelle käy (nousee/laskee/pysyy paikallaan), tarjontapuolen porukka tulee ilmoittamaan tämän johtuvan rakennetyöttömyydestä vailla suurempaa kiinnostusta empiirisen maailman tapahtumiin. Näin siksi, että he ovat juuttuneet pysyvästi 1980-lukuun, missä vesihiisi sihisee hississä, menninkäiset tulevat kimppuun kattolaudoista ja ikuinen sota inflaatiospiraaleja vastaan raivoaa kaikkialla. Vaikka tästä saattaisi tulla hauska tarina George R.R. Martinin käsissä, taloudellisten päättäjien katoaminen fantasiamaailmoihin on paljon vähemmän hauskaa.

Paitsi että pohjainflaatio on edelleen historiallisen matalissa lukemissa, se myös trendittää jälleen alaspäin ja samat toteamukset pätevät itse asiassa koko euroalueeseen. Missä ne kireät työmarkkinat ja inflaatiospiraalit oikein luuraavat?

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/286626-hallitusneuvottelija-ja-talousvaikuttaja-antti-rinteella-hankala-paikka

https://www.vesavihriala.fi/2019/07/tyollisyyspolitiikassa-tarvitaan-iso-paketti/

http://tilastokeskus.fi/til/tyti/2019/06/tyti_2019_06_2019-07-23_tie_001_fi.html

https://tradingeconomics.com/finland/core-inflation-rate?continent=australia

Kiky ja yritysveron alennukset eivät aiheuttaneet investointibuumia. Miksi?

Ylellä hämmästellään miksi kiky ja yritysveroleikkaukset eivät ole aiheuttaneet luvattua investointibuumia. Huonoja tuloksia Etlan Aki Kangasharju selittää toteamalla että ”Väestön ikääntyminen on synnyttänyt yrityksissä pelkoa työvoiman loppumisesta”, mikä ”karkottaa investointeja”. Tätä voidaan itse asiassa tarkastella Ylen jutussa mukana olevan maita vertailevan investointikaavion avulla – jos työvoiman loppuminen pelottaa yrityksiä, se pitäisi näkyä myös muissa ikääntyvissä maissa laskevana investointiasteena. Saksassa mediaani-ikä on 47,1 (Suomi 42,5) ja Saksan väestöprojektiot näyttävät huonommilta (vuonna 2050 Saksassa väkiluku 13% pienempi kuin nyt, Suomessa 1%), minkä lisäksi Saksan työttömyysprosentti on 3%. Työvoima näyttäisi siis loppuvan paljon nopeammin kuin Suomessa, mutta investointiaste on pysynyt tasaisena. Samankaltainen tarina pätee myös esim. Tanskaan, mutta erityisesti moniin Itä-Euroopan maihin (näitä Ylen kaaviossa ei näy), joissa väestö supistuu kaksinumeroisilla prosenteilla, mutta investointiastetta ei näytä juuri kiinnostavan. Tämä tuntuu erityisen puolivillaiselta argumentilta jopa Kangasharjulle.

Miksi investointibuumia ei sitten näy? Vastaus on yksinkertainen: yritysten veroalennukset eivät aiheuta investointibuumeja. Paitsi että tämä näkyy historiallisesta datasta, on asia erityisen helppo ymmärtää nykytilanteessa. Investointibuumin odottamisen logiikka veroalen tai kikyn kautta on, että nämä tekevät pääomasta halvempaa, mikä saa yritykset investoimaan enemmän. Ongelma tässä on, että historiallisen matalien korkojen takia pääoma on jo äärimmäisen halpaa, minkä seurauksena suuretkaan lisäpudotukset eivät tule vaikuttamaan investointeihin. Samaa roskaa kaupiteltiin Yhdysvalloissa Trumpin yritysveroleikkausten yhteydessä, mutta sielläkin investointibuumi jäi kotiin juomaan kahvia.

Minne ne rahat ovat sitten menneet? Vesa Vihriälä toteaa asiasta: ”Työn tuottavuuden kehitys ei enää riipu yhtä paljon kiinteistä investoinneista […] Yritykset investoivat enemmän esimerkiksi ohjelmistoihin ja henkilöstön osaamiseen, mikä ei näy tilastoissa kiinteinä investointeina.” Totta, mutta sen pitäisi silti näkyä tuottavuuskehityksessä, joka kuitenkin on epänormaalin matalalla – voimme hylätä tämänkin selityksen. Maksettujen pörssiosinkojen määrä on kasvanut vuoden 2014 6,9 miljardista vuoden 2018 9,5 miljardiin, mikä saattaisi antaa osviittaa vapautuneiden rahojen päämäärästä. Lisää osviittaa antaa se, että vain 13% suomalaisista omistaa pörssiosakkeita ja että tämän joukon sisällä rikkain 1% omistaa puolet. Ei tullut siis investointeja, mutta tulipahan lisää rahaa rikkaille.

Suurimmassa osassa Itä- ja Keski-Euroopan maita väestön ennustetaan laskevan paljon rajummin, kuin Suomessa...

...Mutta Saksassa investointiaste pysyy tasaisena ja Tanskassa taas kasvaa. 

https://yle.fi/uutiset/3-10898875

http://factsmaps.com/projected-population-change-european-countries-2017-2050/

https://www.etla.fi/ajankohtaista/etla-ennustaa-lahivuosina-ajamme-taloudessa-pienemmalla-vaihteella-riskit-ovat-kasvaneet/

https://www.epi.org/blog/international-evidence-shows-that-low-corporate-tax-rates-are-not-strongly-associated-with-stronger-investment/ 

https://www.aalto.fi/sites/g/files/flghsv161/files/2018-12/ownership.pdf

https://kauppakamari.fi/wp-content/uploads/2016/06/osinkoselvitys-2016keskuskauppakamari.pdf

https://kauppakamari.fi/wp-content/uploads/2018/07/osingot-suomalaisissa-porssiyhtioissa-2018.pdf

Mielenterveysongelmien kasvu kuuluu tarjontapuolen reformeihin

Kauppalehden mukaan ihmiset ovat entistä terveempiä, mutta kokevat itsensä entistä sairaammiksi. Tällä lehti tarkoittaa sitä, että työkykyisinä itseään pitävien 30-69-vuotiaiden osuus on aikavälillä 2011-2017 laskenut, mikä johtuu nimenomaisesti psyykkisen oireilun kasvamisesta esim. masennuksen tai ahdistuksen muodossa. Syistä työeläkevakuutusyhtiö Varman ylilääkäri Jan Schugk toteaa seuraavaa: ”Selityksiä on tarjolla kymmenittäin. Onko kyse siitä, että tavallisia elämänilmiöitä käsitellään sairauksina, onko kyse ylidiagnostiikasta, onko hoito puutteellista, onko työelämä muuttunut niin, että epävarmuus lisääntyy?” Muista kohdista en tiedä, mutta viimeisen kohdalla vastaus on kyllä, koska se on vallitsevan talousregiimin yksi pääpointeista. Selitetäänpä.

Välttääkseen paluun 1930-lukuun, toisen maailman sodan jälkeisen järjestyksen suunnittelijat asettivat uuden talousregiimin (kysyntäpuolen keynesiläisyys) päätavoitteeksi täystyöllisyyden, mikä yhdistettynä varsin suljettuihin kansallisiin markkinoihin, vahvoihin ammattiliittoihin, pääomakontrolleihin, jne. takasi työntekijöille vahvan neuvotteluaseman ja sitä kautta kohtuu suuren osuuden tuotetusta vauraudesta. Tällainen järjestelmä on ongelmaton niin kauan, kun yritykset pystyvät pitämään kiinni voittomarginaaleistaan kasvattamalla tuottavuutta, mutta jos tämä ei ole enää mahdollista, ainoa vaihtoehto on nostaa hintoja, mihin vahva työvoima vastaa uusilla palkkavaatimuksilla, mikä johtaa uusiin hinnankorotuksiin, mikä johtaa 1970- ja 1980-lukujen inflaatiospiraaleihin. Tämän seurauksena kysyntäpuolen regiimi nakattiin roskikseen ja tilalle tuli tarjontapuolen uusliberalismi, minkä päätavoite ei enää ole täystyöllisyys, vaan inflaatiokontrolli. Kuinka tämä saavutetaan? Heikentämällä työntekijöiden neuvotteluvoimaa mm. pitämällä työn tarjontaa suurempana kuin kysyntä, heikentämällä ammattiliittoja ja sosiaaliturvaa, kansainvälistämällä tuotantoketjut, jne.

Tarjontapuolen regiimiin on siis leivottu sisään ajatus epävarmuuden hyveellisyydestä suurimmalle osasta väestöä (koska se heikentää inflaatiopaineita). Mahdollisesti suurempi ongelma on kuitenkin, että siinä missä keynesiläisen regiimin perusteet lakkasivat vastaamasta empiiristä maailmaa 1970- ja 1980-luvuilla, tarjontapuolen regiimille kävi samoin vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen. Tällä kertaa resettiä ei kuitenkaan painettu, vaan pyöritämme samaa inflaatiota vastaan sotivaa systeemiä, vaikka inflaatio on kadonnut järjestelmästä – tämän epäsuhdan seurauksena tarjontapuolen ratkaisut tuottavat nyt systemaattisesti huonoja lopputuloksia. Tämä tarkoittaa myös, että tarjontapuolen reformien mukanaan tuomalla ahdistuksella ja kärsimyksellä ei enää ole edes mitään makroekonomista pointtia, vaan ne ovat yksinkertaisesti hajonneen systeemin huonoimpia aspekteja, jotka ikävä kyllä ovat osoittautuneet kestävämmiksi, kuin systeemi itse.

Kuten näkyy, inflaatio oli erittäin korkealla sekä Suomessa (punainen viiva) että muissa OECD-maissa (musta viiva) 1970-luvulla, mutta murtui tarjontapuolen regiimiin siirryttäessä 1980- ja 1990-luvuilla. Korkeimmat piikit 1970-luvulla johtuvat osittain myös öljyshokeista, mutta koska pohjainflaatio myös myötäilee yllä olevaa käyrää, on kyse suurelta osin kuitenkin äärimmäisen kireistä työmarkkinoista ja siitä seuraavasta palkkainflaatiosta. Joka tapauksessa sittemmin ollaan päädytty päinvastaiseen tilanteeseen, eli työmarkkinoiden huomattavaan todelliseen löysyyteen ja sekulaariin inflaation puutteeseen.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/ihmiset-ovat-entista-terveempia-mutta-kokevat-itsensa-entista-sairaammiksi-mika-mattaa-kun-ihminen-ei-pysty-toihin/65f1a5ce-712e-4153-8c7a-03b5e37dbd2e

https://data.oecd.org/price/inflation-cpi.htm

Viime aikojen ongelmat eivät häiritse terveydenhuollon yksityistäjiä

Viime hallituskauden sote-sekoilun ja lähiaikojen vanhustenhoitoskandaalien jälkeen on aina mielenkiintoista nähdä ihmisiä, jotka edelleen puolustavat sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistämistä. Näin tekee Tekniikan Maailman päätoimittaja Reijo Ruokanen Ilta-Sanomissa ja viittaa yhteen (1) mitä ilmeisimmin onnistuneeseen sairaalan ulkoistamiseen Kemissä kutsuen tältä pohjalta yksityistämisen kannattamista järjeksi ja päinvastaista näkemystä politiikaksi. Tämä on sikäli mielenkiintoista, että Ruokasen viittaus on ns. anekdoottinen todiste (yksittäistapaus, josta vedetään yleinen johtopäätös). Tiedän että julkisessa keskustelussa rakastetaan vedota näihin, koska niitä löytyy joka lähtöön ja niillä jokainen voi sitten perustella oman näkökantansa (mikä se sitten onkaan) voitokkaasti. Koska rationaalisesta näkökulmasta anekdoottisten todisteiden arvo on kuitenkin lähes olematon, katsotaanpa miltä oikeasti järkevä argumentti näyttäisi.

Koska julkisten palvelujen yksityistäminen on 1980-luvulta lähtien ollut suosittua puuhaa ympäri maailman, löytyy sen tiimoilta huomattavan paljon empiiristä tutkimusta liittyen eri järjestelytapojen tehokkuuteen – tämä on siis ensimmäinen paikka, mistä tulisi aloittaa. Tutkimuskatsauksessa Saksasta, Yhdysvalloista, Taiwanista ja Etelä-Koreasta 5 tutkimusta löysi julkisen ja kolmannen sektorin sairaalat yksityistä sektoria tehokkaammiksi, 1 tutkimus päätyi päinvastaiseen ja 2 ei löytänyt eroja (Sibbel & Nagarajah 2012). Britanniassa 33 tutkimuksen katsaus terveyspalvelujen ulkoistamisesta yksityiselle löysi 18 tapauksessa negatiivisia vaikutuksia palveluiden laatuun ja 4 tapauksessa positiivisia (Lethbridge 2012). WHO:n raportti julkisen ja yksityisen sektorin terveyspalvelujen tuottamisen tehokkuudesta viittaa 317 tutkimuksen katsaukseen, jossa yksityisen sektorin tehokkuudeksi saadaan 80,1%, kolmannen sektorin 82,5% ja julkisen sektorin 88,1% (Hsu 2010). Voisin luetella enemmänkin, mutta enpä viitsi.

Tämä ei siis tarkoita, etteivätkö esim. yksityisen sektorin sairaalat tai ulkoistetut palvelut voisi toimia yhtä tehokkaasti kuin julkisen sektorin tuottamat terveyspalvelut (ne voivat), mutta se tarkoittaa, että empiirisen aineiston perusteella terveydenhuollon alueella julkinen sektori nyt vain sattuu olemaan keskivertona tehokkaampi tuottaja ja siirtyminen päinvastaiseen suuntaan tarkoittaa siis suurempaa riskiä palveluiden heikkenemisessä. Tämä myös tarkoittaa, ettei terveyspalveluiden yksityistämistä voi yleisesti ottaen perustella järjellä, vaan ainoastaan politiikalla ja että Ruokanen on onnistunut laittamaan konseptit päälaelleen. Vaikka tosin mitäpä minä tiedän – Ruokanen kuitenkin esitti yhden anekdootin.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006175346.html

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21796588

https://www.psiru.org/sites/default/files/2012-04-H%20UNISONEmptyPromisesOutsourcing_0.pdf

https://www.who.int/healthsystems/topics/financing/healthreport/P-P_HSUNo39.pdf