Kimmo Sasi kertoo talouskurin olleen fantastinen idea, ei katastrofi

Kimmo Sasi järjesti taannoin Verkkouutisten kolumnissaan datalle kidutussession yrittäen saada sen sanomaan talouskurin olleen hyvä idea. Hänen perusteesinsä on ns. luottamusargumentti, eli että leikkaukset valtiontalouteen lisäävät kuluttajien luottamusta taloudenpidon kestävyyteen, mikä saa heidät kuluttamaan enemmän, eivätkä leikkaukset täten itse asiassa supista taloutta, vaan kasvattavat sitä. Sasi ottaa tästä esimerkiksi Suomen talouden vaikeudet 2013-2015, jolloin Sasin mukaan epävarmuus kuluttajien keskuudessa heikensi kasvua. Syytä epävarmuuteen Sasi selittää näin: ”Valtiontaloutta olisi pitänyt jo hallitusohjelmassa tasapainottaa riittävästi […] hallitus joutui tekemään myöhemmin useita säästöpaketteja. Ne osoittivat, että talouden hoito ei ollut hallinnassa ja vahvistivat kuluttajien pelkotiloja.” Eli säästöpaketit heikensivät talouden kehitystä, mutta jos niitä olisi tehty kovempaa ja useammin, olisi käynyt päinvastoin – tämä on niin huono argumentti, että Sasin kannattaisi kysellä Iltalehdestä vakituisen kommentaattorin paikkaa.

Sasin mukaan Sipilän hallituksen etupainotteiset leikkaukset joka tapauksessa viimein vahvistivat luottamusta riittävästi ja korjasivat Suomen tilanteen. Mielenkiintoisesti kotimaisen yksityisen kysynnän elpyminen alkaa itse asiassa vuoden 2014 3. neljänneksellä ja on vuoden 2015 1. neljänneksellä jo hyvässä vauhdissa – kuinka Sipilän hallitus sai tämän oletetun luottamusefektin aikaan n. vuoden ennen muodostumistaan jää historiankirjoittajien selvitettäväksi. Elefantti huoneessa on tietenkin se, että 2010 koko euroalue aloitti merkittävät talouskuriohjelmat, joiden seurauksena paljon odotettu luottamusefekti ei materialisoitunutkaan, vaan kysyntä yksinkertaisesti supistui ja manner ajautui toiseen taantumaan. Sasin kirjoitus on fantastinen esimerkki siitä, kuinka etukäteen asetetusta johtopäätöksestä päätellään taaksepäin.

Tässä vaihtoehtoinen skenaario. Valtioiden toteuttamien kuriohjelmien lisäksi myös Euroopan Keskuspankki päätyi nostamaan ohjauskorkoaan vuonna 2011 1,5%:in ja näiden toimien yhteisseurauksena euroalueen kysyntä supistui riittävästi aiheuttaakseen taantuman. Huomattuaan virheensä EKP kuitenkin alkoi jo 2011 lopussa alentaa korkoja ja 2013 jälkipuoliskolla (jolloin euroalue alkoi elpyä) ohjauskorko oli enää 0,25%, pudoten 2014 jälkipuoliskolla (jolloin Suomen yksityiskysyntä alkoi elpyä) 0,05%:in – EKP:n elvyttävät toimet olivat riittäviä heikentämään talouskuriporukan aiheuttamaa pahinta tuhoa. Toisin kuin Sasin tarina, tämä korreloi suoraan datan kanssa ilman tarvetta hallitusten aikamatkailulle tms. toimille, minkä seurauksena se myös todennäköisesti vastaa paremmin totuutta. 

Yksityinen kulutus lähtee selkeästi nousuun jo vuonna 2014.

 

https://www.verkkouutiset.fi/antti-rinteen-talousohjelma-toistaa-vanhat-virheet/

https://www.suhdanne.fi/kotimainen-talous/yksityinen-kulutus/yksityisen-kulutuksen-kasvu-reilussa-prosentissa-ennustevuosina/

https://www.stat.fi/til/ntp/kat.html

Palkkoja halutaan taas laskea

Työttömyydestä huolissaan olevat voivat viimein huokaista helpotuksesta, sillä Juhana Vartiainen ja Suomen Yrittäjien Mikael Pentikäinen ovat löytäneet sekä ongelman juuren että ratkaisun: työehtosopimusjärjestelmä takaa ihmisille liian suuret palkat, joten sitä on muutettava. Tai kuten Pentikäinen asian laittaa: ”Koko systeemi seisoo tässä mielessä savijaloilla ja kulkee kohti romahdusta, jos sitä ei uudisteta […]  Nykymallin hedelmänä Suomessa on lähes maailman jäykin palkanmuodostus, mikä sopii huonosti markkinatalouteen.” Selvennykseksi todettakoon, että koska nykyinen järjestelmä sallii joustot ylöspäin, niin ainoa suunta mihin joustoja voi vaatia on alas – tässä toivotaan siis mahdollisuutta maksaa pienempiä palkkoja. Pentikäinen ei kerro mihin hänen arvionsa jäykästä palkanmuodostuksesta pohjautuu, mutta olettaisin hänen viittaavan WEF:n raporttiin asiasta, koska SY on viitannut siihen aiemminkin. Raportin metodologiaan tutustuneet tietävät, että WEF:n luokitus tässä perustuu yksinkertaisesti yritysjohtajille suunnattuun kysymykseen, eli se kertoo vain rajoitetusti todellisesta palkanmuodostuksesta ja enemmän siitä, että suomalaiset yritysjohtajat eivät pidä TES-järjestelmästä. Jos asiasta haluaa objektiivisempaa kansainvälistä näkemystä, niin esim. OECD ei Going for Growth -raporteissaan tarjoa Suomelle huomautuksia liian jäykästä palkanmuodostuksesta tai suosittele muitakaan muutoksia työehtosopimusjärjestelmään (vrt. esim. Belgia, Ruotsi, Slovenia, Alankomaat, Ranska ja Espanja).

Ehkä olennaisemmin oletus alaspäin vievän palkkajoustavuuden positiivisesta suhteesta työllisyyteen on kyseenalainen ja empiirinen tutkimus Suomesta (esim. Böckerman, Kosonen, Maczulskij & Keränen 2017) tai maailmalta (esim. Avdagic & Salardi 2013) antaa erittäin vähän tukea näiden näkemysten pohjaksi (tai työntekijöitä suojelevien instituutioiden heikennyksille yleensä). Sama pätee vaatimuksiin paikallisen sopimisen lisäämisestä. OECD lukee Suomen keskitetyn työmarkkinajärjestelmän maihin ja työllisyysaste oli ensimmäisellä neljänneksellä 72,7%. Hajautetun työmarkkinajärjestelmän OECD-maita, joissa on matalampi työllisyysaste ovat Latvia, USA, Unkari, Irlanti, Israel, Slovakia, Puola, Luxemburg, Etelä-Korea, Kolumbia, Chile, Meksiko ja Turkki – jos haluaa sanoa, että paikallinen sopiminen vähentää työttömyyttä, niin tämän perusteella pitäisi sitten myös sanoa, että se samalla pudottaa varsinaista työllisyysastetta. Todellisuudessa työehtojärjestelmän keskittyneisyydellä tai hajautuksella ei siis näyttäisi olevan mitään korrelaatiota työllisyysindikaattoreiden kanssa, mutta tämä ei tietenkään periaatteessa estä Vartiaista tai Pentikäistä uskomasta päinvastaista. Toisaalta on myös yhtä hyvin mahdollista, etteivät he erityisesti välitä työllisyydestä, vaan yksinkertaisesti haluaisivat laskea palkkoja.

Työllisyysasteen vertailussa Suomi pärjää huomattavasti paremmin kuin monet enemmän hajautettuun sopimiseen suuntautuneet maat. Tämä ei siis sinällään osoita mihinkään suuntaan hajautetun tai keskitetyn työehtosopimusjärjestelmän paremmuudesta ja itse asiassa ainoa indikaattori, joka näyttää vakuuttavia korrelaatioita on työmarkkinajärjestöjen välinen palkkakoordinaatio, jossa suurempi koordinaatio tuottaa parempia työllisyystuloksia.

http://www3.weforum.org/docs/GCR2018/05FullReport/TheGlobalCompetitivenessReport2018.pdf

http://www.oecd.org/economy/growth/Top-2019-economic-reform%20priorities-2019.pdf

https://www.researchgate.net/publication/264673910_Tenuous_Link_Labour_Market_Institutions_and_Unemployment_in_Advanced_and_New_Market_Economies

https://www.oecd-ilibrary.org/sites/empl_outlook-2017-8-en/index.html?itemId=/content/component/empl_outlook-2017-8-en

https://stats.oecd.org/viewhtml.aspx?datasetcode=STLABOUR&lang=en

Iltalehti kommentoi työttömyyttä traagisen huonossa pääkirjoituksessa

Kreeta Karvalan taannoinen pääkirjoitus Iltalehdessä kerkesi aloittamaan keskustelun opiskelijoista ym. tahoista ja heidän toimeentulostaan, jota Ylellä on jo kuvattu moraalipaniikiksi. Asiasta voi moraalisesti olla mitä mieltä tahansa, mutta osoituksena ymmärryksestä empiirisen maailman toiminnasta Karvalan kirjoitusta kuvaa todennäköisesti parhaiten sana ”tragedia”. Karvala kirjoittaa: ”tiedetään, että Suomessa on alueita, joilla on samanaikaisesti työvoimapulaa ja työttömyyttä, lisäksi yrityksistä kerrotaan, etteivät jotkut työttömät suostu tulemaan töihin, vaikka töitä olisi tarjolla.” Itse asiassa tiedetään päinvastaista: jos markkinajärjestelmässä on pulaa jostain resurssista (kuten työntekijöistä), silloin tästä resurssista joutuu maksamaan korkeampaa hintaa (kysyntä ylittää tarjonnan). Yrittäjät löytävät päteviä työntekijöitä aina kilpailevien yritysten listoilta, joilta niitä saa houkuteltua tarjoamalla korkeampaa palkkaa ja sama pätee työttömyyskortistossa oleviin, joiden mahdollista pätevyyden puutetta voi korjata järjestämällä täsmäkoulutusta. Tämän mekanismin kautta suuremman tuottavuuden yritykset (jotka pystyvät maksamaan suurempia palkkoja) menestyvät ja ajavat huonommin organisoidut yritykset konkurssiin, parantaen koko kansantalouden tilaa. Jos Karvala olisi jaksanut kuunnella yhteiskuntaopin tunneilla, hän saattaisi tietää tämän. Joka tapauksessa markkinaehtoista työvoimapulaa (puhumattakaan samanaikaisesta työttömyydestä) ei ainakaan datasta löydy.

Seuraava toteamus Karvalalta on silti oma suosikkini: ”Osa työikäisistä ja työkykyisistä ihmisistä näyttää olettavan, että yhteiskunnan pitää kustantaa heidän vastikkeeton oleilunsa, vaikka Suomi elää jatkuvasti velaksi.” Tämä on fantastinen lause siksi, että ensimmäinen osa on suoraan ristiriidassa jälkimmäisen kanssa. Selitetäänpä jälleen yksinkertaisuuksia. Alijäämän (velan ottamisen) pointti valtiolle on pitää yllä/lisätä kysyntää kansantalouden pyöriessä kapasiteettinsa alapuolella; kaikki muu tarkoittaa rahan viskomista kaivoon menetetyssä kasvussa ja ihmisten pitämistä työttömänä huvikseen riittämättömän kysynnän seurauksena. Ylijäämän/neutraalin budjetin pointti on puolestaan estää ylikuumenemista vähentämällä kysyntää; koska pohjainflaatio pysyy edelleen sitkeästi vaivaisessa 0,7%, saa ylikuumenemista etsiä kissojen ja koirien kanssa. Karvala siis saman lauseen sisällä ensin valittaa työttömien laiskuudesta ja sitten valittaa budjetin asennosta, joka estää useampia joutumasta työttömäksi. Itse asiassa kirjoituksen joka toinen lause näyttäisi sisältävän täysin käsittämättömiä toteamuksia ja jos minä olisin tuottanut jotain näin absurdia, en todennäköisesti kehtaisi enää koskaan kirjoittaa muuta kuin ehkä kaskuja julkisten vessojen seinille. Mutta minä en kirjoitakaan IL:n pääkirjoituksia.

Data ei suostu tekemään yhteistyötä työvoimapulasta ja ylikuumenemisesta valittavan porukan kanssa; pohjainflaatio oli kesäkuussa edelleen vain 0,7%.

https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/f0526e03-3341-4abc-8531-7b767ec405a1

https://yle.fi/uutiset/3-10869392
https://tradingeconomics.com/finland/core-inflation-rate?continent=australia

Data *on* jo saapunut: aktiivimalli ei toimi

Ajatus aktiivimallin purkamisesta on nostanut kritiikkiä erityisesti siltä pohjalta, että sen työllisyysvaikutuksista ei oletetusti ole tietoa. Näillä linjoilla on esim. Suomen Yrittäjien Mika Kuismanen Kauppalehdessä: ”En pidä viisaana päätöksenä. Emmekä pidä hirveän hyvänä politiikkana sitä, että aktiivimallia lähdetään noin vain purkamaan, Malli ei ole ollut riittävän kauan voimassa eikä sen vaikutuksista ole vielä tietoa.” En tiedä mikä olisi ”riittävän kauan”, mutta Kuismasen ja muiden helpotukseksi voin todeta, että asiasta on kyllä tietoa ja esim. sekä Työ- ja elinkeinoministeriö että Kela ovat julkaisseet aktiivimallista tilastoihin perustuvat raportit. Vilkaistaanpa lyhyesti niitä.

Omassa raportissaan TEM löytää, että osallistuminen käsipäivää-kursseihin kyllä kasvoi (”Eniten kasvoi lyhyisiin juuri aktiivimallin ehdot täyttäviin viisi päivää kestäviin palvelujaksoihin osallistuminen”), mutta kasvaneen työnteon tai työttömyydestä poistumisen kohdalla vaikutuksia ei ole havaittavissa. Kela puolestaan toteaa seuraavaa: ”Aktiivimallin keskeisin ajatus on, että se kannustaa työttömiä täyttämään aktiivisuusehdon, jotta he välttyvät työttömyysetuuden alentamiselta. Kuitenkin tilastojen valossa vaikuttaa siltä, että aktiivisuusehdon täyttäminen tai sen täyttämättä jättäminen toistuu pitkälti samanlaisena tarkastelujaksosta toiseen.” Kelan mukaan aktiivimallin keskeisin mekanismi ei siis toimi. Jos haluaa sanoa, että asiasta pitää odottaa *lisää* tietoa, niin mikäpä siinä, mutta sen sanominen, ettei tietoa ole on yksinkertaisesti väärin ja se että aktiivimallin kannattajien näkökulmasta tämä tieto osoittaa väärään suuntaan ei tee siitä olematonta.

Todettakoon vielä, että kaikki edellä mainittu itse asiassa antaa aktiivimallille enemmän legitimiteettiä, kuin mitä se ansaitsee, koska tässä on hyväksytty (erittäin kyseenalainen) ajatus aktiivimallin potentiaalisesta hyödyllisyydestä. Aktiivimallin kautta toteutetun tuen laskemisen pointti on siis saada työtön hyväksymään työtä myös pienemmällä palkalla ja synnyttää uusia työpaikkoja sitä kautta. Tämän seurauksena ainoat mahdolliset syntyvät työpaikat ovat äärimmäisen matalan tuottavuuden ja palkan töitä (muunlaiset olisivat syntyneet jo ilman reformia). Tuottavuus on kepeästi olennaisin kansantaloutta ajava moottori, minkä seurauksena aktiivimallin kaltaiset toimet ovat itse asiassa haitallisia, sillä ne ohjaavat resursseja matalan tuottavuuden toimintaan, eikä optimaaliseen käyttöön. Tämä kuitenkin ilmeisesti jää tärkeysjärjestyksessä kepin antamisen taakse.

Tuen alentaminen ei näytä vaikuttavan juuri lainkaan työttömän aktiivisuuteen (alentamisen jälkeen aktiivisuusehto täyttyy työmarkkinatuella olevien kohdalla vain 14% tapauksista ja peruspäivärahalla olevien kohdalla 11% tapauksista). Aktiivimallin "kannustin" toimii siis erittäin huonosti.

Leikkuri ohjaa myös usein yksinkertaisesti toimeentulotuen piiriin, mikä näkyy erityisesti peruspäivärahan saajien keskuudessa (leikkurin kohteeksi joutuneista 31% saa toimeentulotukea, sen välttäneistä 18%).

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/aktiivimallia-ei-pida-purkaa-arahtaa-etujarjeston-ekonomisti-tarvitaan-selkeasti-myos-keppia/6aa379d5-d4ea-451a-b7ff-af4e9d15cf5a

https://tem.fi/documents/1410877/2132296/Aktiivimallin+vaikutusarvioinnin+v%C3%A4liraportti+05-2019/b4edfbe1-0a76-ecb6-b57b-93e2984e129b/Aktiivimallin+vaikutusarvioinnin+v%C3%A4liraportti+05-2019.pdf

https://tutkimusblogi.kela.fi/arkisto/4938?fbclid=IwAR0IOobm7deGfxDTgQfCNhdJNm_325EIsnXNNbMHFCWfTnXMO9oWCtX20I0

Velkahysteerikkojen pitäisi hoitaa ongelmaansa jossain muualla kuin julkisilla areenoilla

Etlan Aki Kangasharju ei liene ikinä tavannut keppiä, jolla ei haluaisi lyödä sekä työllisiä että työttömiä persauksille ja sitä hän ehdottaa haastattelussa tälläkin kertaa: palkkoja pitää laskea, kodinhoidontukea leikata, jne. Tämä on kuitenkin normaalia Kangasharjua, eikä siitä sen enempää tällä kertaa. Koska Kangasharju haluaa yleensä olla väärässä useammalla tasolla yhtä aikaa, niin tarkastellaanpa sen sijaan tätä toteamusta: ”Odotamme nyt sitä, että Fed laskee korkoja jos kauppasota vielä pahenee. Euroopassa korkoja on vähän vaikea laskea kun ne jo ovat nollassa. Sitten pitää vain alkaa painaa rahaa lisää.” Ymmärtääkseen mikä tässä on vikana, on jälleen otettava lyhyt katsaus historiaan.

Toisen maailman sodan jälkeisessä kysyntäpuolen talousregiimissä makroekonomisen vakauden säätelystä vastasi valtion finanssipolitiikka (alamäessä valtio lisää menoja stimuloidakseen taloutta; ylikuumenemisen estämiseksi se vähentää niitä). Kun tämä regiimi tuli tiensä päähän 1980-1990-luvuilla ja vaihtui uusliberaaliin tarjontapuolen regiimiin, myös vakausmekanismi vaihdettiin ja tilalle tuli itsenäisten keskuspankkien korkopolitiikka (korkeammilla koroilla vähennetään kysyntää, matalammilla lisätään). Ottamatta kantaa kumpi mekanismeista on parempi, niillä on joka tapauksessa yhdistävänä tekijänä suhteellinen luotettavuus, eli sekä finanssipolitiikan asennon että korkojen säätäminen varsin ennakoitavasti hidastaa/kiihdyttää taloutta toivotulla tavalla.

Sama ei päde ”rahan painamiseen”, eli keskuspankkien toteuttamiin arvopaperien osto-ohjelmiin, koska näiden toimien vaikutukset eivät mene suoraan kysyntään. Osto-ohjelmien on siis tarkoitus kaataa lisää rahaa pankkeihin (lisätä likviditeettiä) ja saada ne lainaamaan enemmän, mutta tämän tapahtumisesta ei varsinaisesti ole mitään takeita; tämän seurauksena näitä toimia tulisi käyttää ainoastaan viimeisenä keinona. Ongelmallista tässä onkin, että Kangasharju jättää yhden askeleen välistä ja on suoraan menossa tähän viimeiseen keinoon. Toisin sanoen, korkopoliittisen vakausmekanisminkin aikana valtioiden tulisi automaattisesti siirtyä takaisin finanssipoliittiseen elvytykseen korkojen laskun muututtua mahdottomaksi (nollakorkorajoite). Jos näin ei tapahdu, pyöritetään taloutta vajaa teholla ja ihmiset ovat työttöminä ilman mitään erityistä syytä samalla kun rahaa heitetään viemäriin menetetyssä kasvussa. Tai onhan siihen syy: Kangasharju & kump. eivät ideologisista syistä pidä tästä vaihtoehdosta. Heidän neuroosiensa paijaileminen kuitenkin pitäisi olla viimeinen huolenaiheemme.

Euroopan Keskuspankin ohjauskorko on jo vuosia ollut nollassa ja vielä pidempään melkein nollassa.

Tässä tilanteessa julkisten investointien pitäisi nousta; sen sijaan niiden osuus on euroalueella laskenut.

https://www.uusisuomi.fi/raha/283286-aki-kangasharju-katselen-kauhulla-uutisia-kauppasodan-leviamisesta-suomessa-populismi
http://www.cbrates.com/eurozone/

https://twitter.com/ericdor_econo/status/1124241347416940544