Arvoja vailla olevat poliitikot ovat yhtä vaarallisia kuin järkeä vailla olevat

Simon Elo vaihtaa puoluetta useammin kuin alushousuja. Tiedän ettei minun (tai oikeastaan kenenkään muunkaan) pitäisi kirjoittaa näistä Sinisen tulevaisuuden (ex)edustajista mitään, koska he ovat nykyään pääasiassa irrelevantteja, mutta heidän julkisen touhuamisensa viihdearvo muistuttaa usein sirkusbussin syttymistä tuleen – surrealistinen tragedia, johon samalla yhdistyy omituisesti elementtejä komediasta. Nykyisenä Kokoomuksen jäsenenä Elo on siis viimeisen 2,5 vuoden aikana kerennyt olemaan jo kolmessa eri puolueessa, mutta mielenkiintoisena tvistinä hän ilmoittaa Ilta-Sanomille tämän olevan todellisuudessa todiste hänen arvojensa jämäkkyydestä: ”Minulla on ollut koko ajan tietty punainen lanka, jolla olen toiminut. Se on tämä tolkun konservatiivisuus.” Elo itse asiassa oli alun perin Kristillisdemokraateissa, mistä hän syyskuussa 2009 loikkasi Perussuomalaisiin, joiden kannatus oli tuplaantunut sitä edeltävän vuoden aikana ja trenditti ylöspäin. Nykyisin Elolla ei tietenkään ole enää mitään asiaa PS:n listoille, mutta toisaalta Kokoomus on kyselytutkimuksissa kätevästi kakkosena. PS:n jakautuessa sinisiin jääminen takasi Elolle eduskuntaryhmän puheenjohtajan paikan. Joku saattaisi löytää tästä toisenkin punaisen langan.

Poliitikkojen henkilökohtainen vallan tavoittelu tai härski tekopyhyys tuskin tulee kenellekään suurena uutisena, mutta asiaan liittyy jälleen vakavampikin pointti. Kun Perussuomalaiset jakaantui vuonna 2017, jäi puoluetuki alkuperäiselle puolueelle ja Elo totesi jakaantumisen jälkeisinä päivinä ryhmänsä elävän ”aatteen voimalla, pitkälti vapaaehtoisvoimin”. Mikä tämä aate oli/on ei liene vieläkään selvinnyt kenellekään, mutta Elon ehdotus vastauksena rahapulaan oli ”että Suomessa voitaisiin mennä Yhdysvaltojen malliin, jossa äänestäjät puhuvat aatteen puolesta perinteisen äänestämisen lisäksi myös lompakollaan.” Ihmiset jotka tuntevat Yhdysvaltain systeemiä tietävät miten homma siellä toimii: rajaton määrä yksityistä rahaa politiikassa on muuttanut erityisesti alempien tasojen vaalit käytännössä huutokaupaksi varakkaimpien lahjoittajien kesken, koska suuremmalla vaalirahoituksella pystyy yksinkertaisesti hukuttamaan kaikki muut äänet. Niinpä esimerkiksi kongressinvaaleissa n. 90% valituista poliitikoista käyttää kampanjaansa enemmän rahaa kuin vastustajansa, mutta yli 70% rahoituksesta tulee varakkaimman 0,5%:n lompakosta ja tämä luonnollisesti myös tarkoittaa, että poliitikot työskentelevät lahjoittajiensa puolesta, eivät äänestäjien. Pidempään blogiani seuranneet tietävät, että tuon usein esiin ihmisiä, jotka uskovat hulluihin ideoihin ja ovat siksi vaarallisia. Tämä on esimerkki päinvastaisesta: ihmiset jotka eivät usko yhtään mihinkään ovat vaarallisia, koska pitääkseen kiinni omasta vallastaan he ovat valmiita myymään pois ihan mitä tahansa, mukaan lukien demokratian.

Perussuomalaisten kannatus kasvoi vuosien 2007 ja 2008 välillä n. 4-5%:sta n. 9%:iin. Kuinka helposti se Jeesus vaihtuukaan nakkimukiin ja maahanmuuttokriittisyyteen.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006393587.html

https://yle.fi/uutiset/3-10509309

https://yle.fi/uutiset/3-9677535

https://www.opensecrets.org/elections-overview/did-money-win

https://www.opensecrets.org/overview/donordemographics.php

Iltalehti ilmoittaa Suomen kannustavan työttömiä loisimiseen

Iltalehti jatkaa urheaa talvisotaansa puolustuskyvyttömiä vastaan ja kommentoidessaan Ylen dokumenttisarjaa, joka kertoo yhteiskunnan ulkopuolelle pudonneiden nuorten elämästä Mika Koskinen kirjoittaa: ”Millään tavalla liioittelematta voidaan sanoa, että Suomi jopa kannustaa nuoriaan sarjassa kuvatunlaiseen elämäntapaan. Se on hyvinvointivaltiomme nurja puoli, josta asiantuntijat ja poliitikot mielellään vaikenevat. Kelan Iltalehdelle laatima esimerkkilaskelma kertoo, että yhteiskunnan kannustimet nuorten loisimiselle ovat kohdallaan.” Koskisen logiikka on siis, että syrjäytyneitä oikeasti autetaan parhaiten leikkaamalla heidän tukiaan, koska tällöin he siirtyvät tehokkaammin työmarkkinoiden käytössä oleviksi ja sieltä sitten varsinaiseen työelämään. Tämä tarkoittaa määritelmällisesti työmarkkinoiden löysentämistä (lisää henkilöitä työvoimapooliin) ja kilpailun lisäämistä työnhakijoiden keskuudessa, minkä Koskinen sitten olettaa monia vuosia työttömänä olleiden syrjäytyneiden voittavan. Tämä on kohtuullisen hurja oletus ja jos joku odottaa todistusaineistoa sen tueksi, niin ei sitä ainakaan IL:stä löydy. Itse asiassa päinvastainen on totta: työmarkkinoiden kireys (enemmän kysyntää työvoimalle kuin tarjontaa) ohjaa työnantajia hyväksymään myös vähemmän optimaalisia työnhakijoita (joitain aikoja sitten tästä oli esim. New York Timesissa juttu), mikä auttaa paitsi vaikeasti työllistettäviä niin myös suurinta osaa muusta väestöstä parantamalla heidän neuvotteluvoimaansa ja vakauttamalla sitä kautta työelämää. Asiantuntijat todennäköisesti eivät kirjoita niin kuin Koskinen, koska näin sekavilla analyyseilla saa töitä vain harvoista paikoista, joiden nimi ei ole Iltalehden toimitus.

Toinen mahdollisuus on tietenkin, että Koskinen toivoo tukien alentamisen pakottavan ottamaan vastaan myös matalammin palkattua työtä, josta kilpailu on matalaa ja jonka tarjoaminen olisi kustannusten alentamisen seurauksena siis työnantajalle kannattavaa. Tämä työ on määritelmällisesti äärimmäisen matalan tuottavuuden työtä (muunlaiseen palkkaaminen olisi mahdollista ilman kustannusten alentamistakin), mikä siis tarkoittaa että Koskinen toivoo valtion tarkoituksella ohjaavan yhteiskunnan resursseja mahdollisimman matalan tuottavuuden toimintaan. Koska tuottavuus on kansantalouden kasvun kannalta kepeästi olennaisin komponentti, on tämä pähkähullu ehdotus ja jälleen päinvastainen on suositeltavaa: työmarkkinoiden kiristäminen ohjaa kasvattamaan tuottavuutta, koska työvoiman tarjonnan ollessa niukempaa on toimintaa organisoitava tehokkaammin. Mainittakoon myös, että osaltaan työelämästä syrjäytymisessä on kyse ns. hystereesi-ilmiöstä, eli kun viime vuosikymmenellä suuressa huudossa ollut talouskuripolitiikka piti kymmeniä tuhansia ihmisiä tarpeettomasti vuosikausia työttömänä, muodostui väliaikaisesta ongelmasta lopulta pysyvä syrjäytymisen kautta. IL ja Koskinen ovat tietenkin olleet talouskurin eturivin kannattajia ja on aina fantastista katsella, kun tämän katastrofin aiheuttajat myhäillen syyttävät uhrejaan. Toisaalta talouskurisekoilijoiden irrationaalisuus on tietenkin hyvinvointivaltiomme nurja puoli, josta asiantuntijat ja poliitikot mielellään vaikenevat.

Talouskuri piti erityisesti viime vuosikymmenen keskivaiheilla huomattavaa määrää ihmisiä täysin tarpeettomasti työttömänä. Ilmeisesti tulee joillekin suurena yllätyksenä, että osa tästä porukasta syrjäytyi.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ed8845be-a6e7-437a-bdf9-07fdcf9143c7

https://www.nytimes.com/2018/07/28/us/politics/trump-truck-driver-shortage.html?rref=collection%2Fsectioncollection%2Fbusiness&action=click&contentCollection=business&region=rank&module=package&version=highlights&contentPlacement=1&pgtype=sectionfront
https://www.statista.com/statistics/328297/unemployment-rate-in-finland/

Talouspolitiikan arviointineuvosto ja kyseenalaiset oletukset

Viimeisen 10 vuoden aikana on ollut surullista katsella, kuinka helposti aikaisempi (ainakin oletettu) markkinausko on monella vaihtunut yksinkertaisesti taikauskoon, kun omat näkemykset eivät enää vastaa maailman tapahtumia. Niinpä arvioidessaan hallituksen talouspolitiikkaa talouspolitiikan arviointineuvostokin suosittelee lisää talouskuria ja työn tarjonnan lisäämistä, koska oletetusti ”hidastunut kasvu ei näytä olevan suhdanneluontoista, vaan liittyy talouden rakenteisiin” ja työvoimapula on päällä niin Suomessa kuin Euroopassakin. Mielenkiintoisesti esim. EKP näyttää uskovan täysin päinvastaista. Nollakorkopolitiikan ja uudelleen aloitettujen velkakirjojen osto-ohjelmien nimenomainen tarkoitus on stimuloida Euroopan taloutta kysyntää lisäämällä, koska EKP katsoo sen pyörivän systemaattisesti potentiaalinsa alapuolella ja pitävän ihmisiä tätä kautta tarpeettomasti työttöminä. Ongelmana on tietenkin, että korkojen siirtyessä negatiivisiksi (kuten on käynyt) niiden laskemisen teho heikkenee huomattavasti ja osto-ohjelmien vaikutus puolestaan on aina epävarma – itse asiassa viime kesänä kansainväliselle ekonomistipaneelille tehdyssä kyselyssä ainoastaan 20% uskoi EKP:n pystyvän tekemään riittävästi toimia tuotannon pitämisenä vakaana/kasvussa. Suomen kohdalla tietenkin esim. OECD:n mukaan talous on vuodesta 2011 eteenpäin pyörinyt jatkuvasti potentiaalinsa alapuolella (tuotantokuilu negatiivinen, eli resursseja vapaana/alikäytössä) ja ennusteen mukaan tilanne jatkuu myös tulevaisuudessa. Olennaisemmin koska inflaatio on pysyvästi jämähtänyt alhaalle näyttävät talouden fundamentit itse asiassa päinvastaiseen suuntaan kuin arviointineuvoston oletukset – koska hinnat eivät nouse, ei kysyntä ylitä tarjontaa, vaan päinvastoin. Tässä ei siis ole mitään rakenteellista, vaan oletukset kapasiteetin täyskäytöstä ja työvoimapulasta perustuvat fiiliksiin ja Eurooppaa sekä Suomea vaivaa edelleen sama asia mikä niitä on vaivannut finanssikriisistä lähtien, eli talouskurittajien perässään tarpeettomasti kylvämä tuho.

Linjauksia luonnollisesti perustellaan kestävyysvajeella, mikä on sikäli hyödyllistä, että vuoteen 2070 ulottuvia laskelmia on käytännössä mahdotonta empiirisesti vahventaa tai hylätä. Neuvosto itse asiassa suosittelee ennustehorisontin ulottamista vuoteen 2100 asti, mikä tietenkin tekee ennusteista yksinkertaisesti entistä epävarmempia, mutta kertoo jotain olennaista lähtökohdista: tarjontapuolen oppien koetaan olevan ikuisesti päteviä. Tämä on sikäli mielenkiintoista, että suuri osa tarjontapuolen oletuksista (jatkuvasti kireät työmarkkinat, korkea korko-oletus, jne.) näyttäisi pätevän ainoastaan aikakaudella n. 1980-2008, mutta ei sitä ennen tai sen jälkeen; jostain syystä tätä aikaa kuitenkin kohdellaan normina, eikä historiallisena anomaliana, mitä se datan valossa on. Raportissa on täysin aiheellistakin kritiikkiä (esim. valtion omaisuuden myyminen ns. tulevaisuusinvestointien rahoittamiseksi), mutta luonnollisesti jos perusoletukset ovat virheellisiä, silloin sitä on myös suuri osa johtopäätöksistä. Oma ennustukseni (jonka en kuitenkaan oleta olevan pätevä satojen vuosien päähän) onkin että täysin riippumatta maailman tapahtumista myös tulevaisuudessa tullaan jatkuvasti suosittelemaan lisää talouskuria ja työn tarjonnan lisäämistä.

"Arviointineuvosto ei tee omia ennusteitaan, vaan nojaa enimmäkseen valtiovarainministeriön tekemiin ennusteisiin", kuten neuvoston raportissa todetaan. Yllä olevassa kuviossa puolestaan näkyy VM:n ennustevirhe verrattuna todellisuudessa tapahtuneeseen BKT:n kasvuun viime vuosikymmeneltä. Virheellisyyksien suuruudesta johtuen joku saattaisi alkaa pohtimaan käytettyjen pohjaoletusten pätevyyttä puhumattakaan siitä, että niiden voitaisiin olettaa olevan päteviä vuonna 2100.

https://www.talouspolitiikanarviointineuvosto.fi/wordpress/wp-content/uploads/2020/01/Raportti-2019.pdf

http://www.igmchicago.org/surveys/european-fiscal-and-monetary-policy
https://stats.oecd.org/index.aspx?QueryId=51655

https://blogs.helsinki.fi/talouttajahistoriaa/2018/04/17/hei-me-ennustetaan/

Talouskurittajien kiinnostus empiiriseen maailmaan loppuu, argumentointi jatkuu rinnakkaistodellisuudesta

Kognitiivinen dissonanssi on tila, jossa ihmisen ennakkoasenteet menevät ristiriitaan hänen empiirisestä maailmasta saamien tietojensa kanssa. Jos siis haluaa uskoa, että kynsien leikkaaminen moottorisahalla on erinomainen idea, niin lattialla makaavat irtosormet eivät todista mitään, vaan ne putosivat sinne ihan muista syistä. Viimeisen 10v aikainen talouspoliittinen keskustelu julkisuudessa on pääasiassa koostunut ihmisistä, jotka noustuaan lavalle ovat alkaneet leikata kynsiään moottorisahalla, mutta harvoin kognitiivinen dissonanssi tuijottaa niin pahasti naamaan kuin tässä Ylen jutussa syntyvyyden laskusta. Uutisen mukaan syntyvyyden raju putoaminen 1970-luvun alussa saatiin loppumaan, kun laki velvoitti kunnat järjestämään alle kouluikäisille lapsille päivähoitoa, mikä suuntasi syntyvyyden jälleen nousuun. Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Ilkka Oksala toteaa että nykytilanteesta sen sijaan ei selvitä yhdellä suurella toimella ja että ”Nyt ei ole edes täysin selvää, mistä alhainen syntyvyys johtuu.” Tämän vieressä on Ylen kuvio, joka näyttää syntyvyyden pysyneen vuoden 1975 jälkeen varsin vakaasti 1,6-1,8 lapsessa/äiti, kunnes se lähtee selkeään pudotukseen vuoden 2010 jälkeen. On lähes mahdotonta kuvitella, ettei Oksala tietäisi talouskuriohjelmien alkaneen 2010, mikä johti talouden supistumiseen ja työttömyyden kasvamiseen, mikä puolestaan johti työelämään siirtymisen vaikeutumiseen uuden sukupolven kohdalla ja sitä kautta perheen perustamisen lykkäytymiseen/estymiseen. Koska kuripolitiikka on kuitenkin ennakkoon määritetty viisaudeksi, ei sormien irtoamisen ja moottorisahan välillä voi nähdä mitään yhteyttä.

Oksanen ei tietenkään ole yksin tässä asiassa ja esimerkiksi Etlan Aki Kangasharju kävi taannoin läpi talouskurin ja työn tarjonnan lisäämisen yhteisvaikutuksia viime vuosikymmenellä blogissaan. Koska jo pelkästään Suomen mittakaavassa tuloksena oli hitain palautuminen taantumasta viimeisen 100v aikana ja kymmenien tuhansien pitäminen huvikseen työttömänä, voisi joku odottaa negatiivista arviota harjoitetusta politiikasta, mutta Kangasharjua tuntevat saattavat jo arvata mihin tämä on menossa: hän sen sijaan suosittelee lisää talouskuria ja työn tarjonnan lisäämistä. Kun empiirinen maailma ei enää vastaa talouskurittajien näkemyksiä, näyttää heiltä loppuneen totaalisesti kiinnostus sen tapahtumiin, mikä on sikäli mielenkiintoista, että samaan aikaan heitä kohdellaan julkisuudessa vakavina kommentaattoreina. Tämä on sama kun jos joku ajelisi jatkuvasti bussillaan jalkakäytävillä, minkä seurauksena häntä kutsuttaisiin mediaan bussilla ajamisen eksperttinä. Jotkut toki väittävät, että jalkakäytävillä ajaminen tappaa ihmisiä, mutta toisaalta mikrosimulaatiot osoittavat jalankulkijoiden väistävän bussia, joten auton perässä seuraavista verijäljistä ei voi itse asiassa päätellä mitään. Tämä on tietenkin absurdia, mutta toisaalta olisi lienee kohtuutonta vaatia maan vaikutusvaltaisimpiin ihmisiin kuuluvilta samoja standardeja kuin bussikuskeilta.

Syntyvyyden lasku korreloi suoraan talouskuripolitiikan kanssa.

BKT per capita on palautunut kriisiä edeltävälle tasolle hitaammin kuin koskaan aikaisemmin viimeisen sadan vuoden aikana.

https://yle.fi/uutiset/3-11161683

https://www.etla.fi/ajankohtaista/nollakorot-vetavat-finanssipolitiikankin-solmuun/

https://blogs.helsinki.fi/talouttajahistoriaa/2018/02/28/taantuman-valitilinpaatos-1/

Sininen tulevaisuus kurkistaa vielä kerran sirkusteltastaan

Timo Soinin taannoinen kirjanjulkaisu toi mieleen vanhan kansanviisauden ”missä Soini, siellä ongelma”, kun ex-ulkoministeri onnistui vielä kerran haaskaamaan kaikkien aikaa puhumalla pari päivää siitä, kuinka fantastinen hän on. Mielenkiintoisemmin tapaus kuitenkin muistutti, kuinka surullista sakkia Sinisen tulevaisuuden ex-ministerit nykyään ovat. Ylen jutun mukaan jokainen heistä näyttää olevan käytännössä työtön ja nostaa kansanedustajan sopeutumisrahaa, mutta ainakin entinen sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila on sentään viitsinyt edes hakea työtä Siikalatvan kunnanjohtajana. Kysymys kuuluukin, minkälaisia syntejä siikalatvalaiset ovat tehneet ansaitakseen Mattilan. Mattila muistetaan mahdollisesti parhaiten aktiivimallista ja sen valmistelusta, joka ainakin teknisesti oli hänen ministeriönsä vastuulla, mutta jonka sisällöstä ministeri itse ei näyttänyt tietävän juuri mitään, minkä seurauksena sen puolustaminen ja selittely julkisuudessa jouduttiinkin lopulta laittamaan käytännössä kokonaan työministeri Lindströmin hartioille. Mattila myös esitteli täysistunnossa eduskunnalle väärän lain (laki liikenne- ja potilasvahinkolautakunnasta vs. potilasvakuutuslaki), puhui kyselytunnilla indeksien jäädytyksestä kun kysyttiin kansaneläkeindeksin laskentaperusteista ja ehdotti jo voimassa olevan lain säätämistä (kotihoidontuesta kertyy jo eläkettä). Ex-puolustusministeri Niinistö toteaakin Ylelle että ”näytöt on hänen mukaansa annettu”. Tästä lienee kaikki voivat olla samaa mieltä. Mahdollisesti ministereitä tulisikin auttaa työllistymään antamalla heille tuntuvasti keppiä, etteivät raukat passivoidu sohvalle kaljaa kittaamaan. Jos tämä metodi oletetusti toimii kaikkiin muihin, toimii se silloin ministereihinkin ja minullakin olisi täällä esim. ikkunoita pestävänä. Että ei muuta kun Sampo Terholle haalarit jalkaan vaan.

Tiedän että vitsit sinisistä kirjoittavat käytännössä itsensä, mutta asiaan liittyy vakavakin pointti. Olen usein todennut pyöröoven toimivan niin, että kun julkisen viran haltijat ajavat yksityisille pääomakeskittymille hyödyllisiä linjauksia, he voivat odottaa palkkioksi joko siirtymistä korkeampaan virkaan julkisella sektorilla (esim. Jyrki Katainen, Alexander Stubb, Jutta Urpilainen) tai vaihtoehtoisesti paremmin palkattuun työhön yksityisellä sektorilla (esim. Anne Berner, Mikael Jungner, Touko Aalto). Näin ei kuitenkaan ole käynyt sinisten kohdalla – miksi? Syy on se, että siniset myivät käytännössä kaiken mitä heillä oli kulhollisesta hernekeittoa, mitä sitten syötiin se 4v. Toisin sanoen heillä ei ole mitään valtaan kytkeytyvää verkostoa takanaan, vaan he polttivat kaikki puolueyhteytensä (mikä siis tekee heistä hyödyttömiä lobbareina) ja samalla nöyryyttivät itseään niin perin pohjaisesti, ettei heillä myöskään ole mahdollisuutta päästä takaisin valtaan. Koska suuri osa kansalaisista vihaa heitä, ovat he lähes mille tahansa työnantajalle itse asiassa imagohaitta. Soinia tuskin erityisesti kiinnostaa, koska hän on jo suhteellisen lähellä eläkeikää, mutta tämän muun porukan ymmärtämättömyys on hämmästyttävää. Vai onko? Englannin kielessä sininen on synonyymi surulliselle, joten siltä pohjalta puolueen nimeksi taipuukin itse asiassa profeetallinen Surullinen tulevaisuus. Tosin vaihtoehtoja ei lienee juuri ollut – Jussi Halla-aho oli jo varannut Valkoisen tulevaisuuden.

https://yle.fi/uutiset/3-11154842

https://duunitori.fi/tyoelama/tyoministeri-menetti-tyonsa-jari-lindstrom

https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3910323-arhinmaki-sai-ministerin-hammennyksiin-kyselytunnilla-puhemies-pelasti-piinasta

https://demokraatti.fi/miten-tama-on-mahdollista-eduskunnan-taysistunnossa-outo-naytelma-esiteltavaksi-paatyi-vaara-laki/?fbclid=IwAR3VBoAEUksTwuOiMrAFg4U1yZDiLskVsBVC4cJmG6Jko-caG_91OgoxRtA

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/ministeri-pirkko-mattila-toisti-soinin-emamokan-ehdotti-uudistusta-joka-on-ollut-voimassa-jo-12-vuotta/8550ab38-a33e-3b7b-902f-156fd2acb79b

Juhana Vartiainen jatkaa väärässä olemista myös tällä vuosikymmenellä

Vuosikymmenet muuttuvat, Juhana Vartiainen ei. Blogissaan hän ilmoittaa, että ”talous on nyt suunnilleen suhdannetasapainossa” ja että ”läpi talouden raportoidaan nyt pulaa työvoimasta”, minkä seurauksena työn tarjontaa on lisättävä. Hän toteaa myös, että ”keinoista markkinataloudessa tiedetään jo suunnilleen se, mitä tarvitsee tietää” ja suosittelee asian lähestymistä ”yleissitovuutta rajaamalla tai se purkamalla sekä helpottamalla irtisanomista”. Listalla on myös, että ”työttömyysturvan kestoa alennetaan tai sen tasoa lasketaan”. Ja niin edelleen. Erikoista tässä on se, että jos markkinataloudessa tiedetään jo suunnilleen se, kuinka työmarkkinoihin tulisi suhtautua, niin Vartiainen itse näyttää nukkuneen tämän oppitunnin läpi.

Olennaista tässä on katsoa markkinoiden perusteita, ei ladella näennäisrationaalisia latteuksia, mitä Vartiaisen blogi on täynnä. Jos talous todella on suhdannetasapainossa, tarkoittaa tämä siis ettei työttömyys voi enää laskea koska vastaan on tullut rakennetyöttömyyden raja (Nairu). Nairu tarkoittaa siis sitä pistettä, jonka alle työttömyys ei voi oletetusti laskea ilman työmarkkinoiden kiristymistä niin, että työntekijöiden kasvanut neuvotteluvoima palkoista alkaa työntää inflaatiota vaarallisesti ylöspäin (työvoiman kysyntä ylittää tarjonnan). Tämä ei ole minun mielipiteeni, vaan määritelmällinen kysymys ja jotkut saattavat muistaa Vartiaisen ilmoittaneen jo 2017 että ”Itse en usko, että nykyisellä sosiaaliturvalla ja yleissitovuudella on mahdollista päästä [työttömyydessä] alle 7 prosenttiin, mutta olen oikein mielelläni väärässä”. Koska Suomi on ollut jo reippaasti yli vuoden alle 7% työttömyydessä, voin Vartiaisen mieliksi ilmoittaa, että hän todellakin oli koko ajan väärässä.

Mutta koska markkinoilla oletetusti on pulaa työvoimasta ja kysyntä ylittää tarjonnan, täytyy käynnissä joka tapauksessa olla siis hallitsematon inflaatiospiraali. Itse asiassa työmarkkinoiden kireyttä mittaava pohjainflaatio on Suomessa ollut alle 1% jo 3v putkeen käyden vuonna 2018 historiallisessa 0,0%:ssa ja ollen edelleen viime kuussa hämmästyttävän matala 0,4%. Tämä kertoo siis jatkuvasta työvoiman ylitarjonnasta suhteessa kysyntään ja jos ongelma ei ole tarjontapuolella ei tarjonnan lisääminen voi sitä myöskään ratkaista. Tiedän ettei Vartiainen ole yksin väitteidensä kanssa ja huolestuttavaa onkin ettei ilmoituksia työmarkkinoiden oletetusta kireydestä tarvitse enää perustella millään muulla kuin kirjoittajan omilla fiiliksillä tai eri tahoilta kuulluilla äänillä. Tämä voi silitellä jonkun ideologisia preferenssejä, mutta vakavamielisempien ihmisten keskuudessa nämä ovat lääketieteellisesti ottaen ns. ”rektaalilähtöisiä argumentteja” ja niiden esittäjiin pitäisi suhtautua sen mukaisesti. Järkevämpää on katsoa varsinaista markkinadataa.

Pohjainflaatio jatkaa matalalla ja on itse asiassa jälleen laskevalla trendillä.

Työttömyysaste putosi alle 7% jo marraskuussa 2018.

https://juhanavartiainen.fi/2020/miksi-hallitus-ei-saavuta-tyollisyystavoitettaan/

https://juhanavartiainen.fi/2017/tyovoimavirrat-ja-rakenteellinen-tyottomyys/

https://tradingeconomics.com/finland/core-inflation-rate

Kotitalouksien velka lyö Suomen ennätyksiä

Kauppalehdessä LähiTapiolan yksityistalouden ekonomistin Hannu Nummiaron mukaan ”yllättävän monen suomalaisen talous nyrjähtää jo sadan euron tulojen laskusta”, mikä on surullinen muistutus 30 vuotta kestäneen uusliberaalin hyökkäyksen seurauksista. Kun palkat eivät nouse eikä inflaatio toisaalta syö pois velkaa, on tämä myös johtanut viime vuosina useampien ennätysten rikkoutumiseen kotitalouksien velkaantumisessa, mikä osaltaan lisää haavoittuvuutta ja esimerkiksi maksuhäiriömerkintöjä kirjattiin viime vuonna jo vajaalle 400000 henkilölle samalla kun kotitalouksien yleinen lainakanta suhteessa BKT:en on kerennyt nousemaan jo 65%:in. Kuten Kauppalehti itsekin muistuttaa ”kotitalouksien velkaantumisen on todettu heikentävän kansantalouden kestokykyä shokkien iskiessä”, mikä mahdollisesti avaisi tien syvälliseen pohdiskeluun nykyisen tien järkevyydestä ja siitä kuinka tähän on jouduttu. Joku saattaa jo arvata mihin tämä on matkalla: KL sen sijaan ilmoittaa, että jos olet menossa konkurssiin 100e tulonmuutoksen takia se on oma vikasi ja nyt olisi aika kehittää budjetointitaitoa sekä parantaa omaa markkina-arvoa sisäisen yrittäjyyden kautta. Koska oma sisäinen, ulkoinen tai edes komerossa kaapin päälläkään asuva yrittäjäni ei osaa näitä lauseita tulkata, joudun minä tyytymään vähemmän fantastisiin selityksiin.

Sekä julkinen että kotitalouksien velkaantumisaste oli aikaisemmin huomattavasti nykyistä alemmalla tasolla, mikä kuitenkin muuttui 1990-luvun laman ja sitä seuranneiden tarjontapuolen reformien myötä, joista olennaisin oli ansio- ja pääomatuloverotuksen erottaminen toisistaan. Koska reformi käytännössä tarkoitti huomattavaa leikkausta pääomatuloveroon ja sitä kautta tulonsiirtoa kaikkein rikkaimmille (pääomatulot ovat hyvin keskittyneitä yhteiskunnan yläpäähän) tarkoitti tämä tietenkin että resursseja oli vähemmän ohjattavaksi muita hyödyttäviin asioihin, mutta toisaalta myös leikkausta kokonaiskysyntään (rikkaat kuluttavat tuloistaan huomattavasti pienemmän osuuden kuin muut ryhmät). Talouden pyörittämiseksi täydellä kapasiteetilla on kysynnän kuitenkin pysyttävä riittävällä tasolla, mikä nostaa kysymyksen kuinka tämä saadaan aikaan varakkaiden ottaessa entistä suuremman palan tuloista. Vastaus on ollut velka.

Joku saattoi jo huomata, ettei tällä ole mitään tekemistä budjetointitaitojen tai sisäisen yrittäjyyden kanssa, vaan koska luodusta vauraudesta suurempi osa on päätetty kanavoida varakkaimpien kautta istumaan veroparatiiseihin, on jonkun (kotitalouksien tai valtion) paikattava tämä aukko kysynnässä velan kautta. Koska tämä on suoraan leivottu nykyjärjestelmän sisään, tarkoittaisi yksilön vastuun toteutuminen, että ylivelkaantuneet tai köyhyysrajalla kieppuvat kotitaloudet olisivat itse olleet tekemässä päätöksiä tarjontapuolen reformeista, mikä on kohtuullisen absurdi oletus. Mutta niinhän SDP:n ex-kansanedustaja Mikael Jungnerkin ilmoitti pari vuotta sitten leipäjonojen olevan valinnanvapautta – kun on karannut tarpeeksi kauas todellisuudesta, voi uskoa mitä vaan.

Kuten näkyy, kotitalouksien lainakanta prosenttina bruttokansantuotteesta on kasvanut 1980-luvun n. 25%:sta nykyiseen n. 65%:in. Samanlainen kehityskulku kuvaa myös kotitalouksien velkojen suhdetta käytettävissä oleviin tuloihin.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/osaatko-budjetoida-monen-talous-ei-kesta-edes-pienia-yllatyksia/20d89f5a-5d33-400a-ac2f-22db72c31122

https://www.eurojatalous.fi/fi/2015/2/kotitalouksien-velka--kuinka-paljon-on-liikaa/

https://www.asiakastieto.fi/web/fi/asiakastieto-media/jalleen-uusi-ennatys-maksuhairiorekisteriin-lahes-5-000-ihmista-lisaa.html